Koiramainen keskustelupalsta

Eilen treeneissä opeteltiin saalisrauhaa kentällä. Me ollaan tehty se aikaisemmin autolla, ja se me jo "osataan".
Eilen, kun sitä treenattiin kentällä, niin jokaisen rauhan jälkeen, kun homma alkoi uudelleen, Onnilla läppä vuosi.
Ihan kuin se olisi rauhoittunut niin totaalisesti, että kun taas pääsi saalistamaan, se meni yli. Vai onko se vaan oppinut,
että kentällä saalistetaan sata lasissa, ja rauhoitutaan vasta autolla?
Että hetken relattuaan, se jo ratkea liitoksistaan?

Onko jollain jotain vinkkejä, mitä tehdä? Vastaavia kokemuksia? Kommentteja?

Et anna saalista kentällä ennen kuin läppä on kiinni.
Silleen ainakin Elli on oppinut pitämään mölynsä mahassa Very Happy

Meillä rauhaan on myös tullut ongelma, mutta toisenlainen. Kirppu tietää, että pitäisi pitää patukkaa suussa, mutta vietti lähtee laskuun kuin lehmän häntä ja se sylkee saaliin heti pois. Vaihdettiin taktiikkaa ja se on hieman lievittänyt tuskaa. Kirppu teki rauhan yhdessä vaiheessa autolla todella hyvin; puri patukkaa pitkään ja hartaasti rauhassa, mutta nyt se sylkee patukan pois jo matkalla autolle. Pakko siis taas hetkeksi unohtaa rauhat. Että mä aina onnistun luomaan koirille tämän ilmiön, että nähdessään auton (jos ei olla kotona) ne laskee vietissä miinuksen puolelle nanosekunnissa, plaah.

Teidän ongelmaan..

Miten toteutit rauhan kentällä (mahdollisimman tarkasti) ja missä kohtaa koira vuosi?

Rauhassa on siis tarkoitus pitää patukka/pallo suussa koko ajan? Meillä meinaan Lilli pudottaa välillä patukan pois suustaan ja rauhoittuu ihan kunnolla, mutta heti kun annan luvan meno jatkuu taas korkeassa vietissä kuitenkin.

Jos on tarkoitus että koira rauhan aikana pitää JOKA KERTA saalista suussaan, (no daah, sehän on SAALIS rauha, hyvä minä!! Rolling Eyes

) miten asia korjataan?

Tällä hetkellä meillä rauha on mun vieressä, kainalossa oikeastaan kun olen kyykyssä, ja silittelen siinä toisella kädellä Lilliä ja toisen pidän leuan alla kämmen ylöspäin. Toisinaan siis tiputtaa patukan ennen kuin kerkeän kunnolla alas asti ja toisinaan puree hyvin edelleen kun sivelen ja laitan käden leuan alle. Jos olen tähän vaiheeseen päässyt, sanon rauhallisesti "irti" ja otan hitaasti ja rauhallisesti patukan, nousen ylös ja vapautan koiran saalistamaan uudestaan.

Annoin sen kantaa hetken, (ei pureskella patukkaa), hilasin itseni hihnaa pitkin sen viereen (tokalla kerralla tuli itse), rauhoittelin = paijasin rinnasta ja juttelin rauhallisella äänellä. Se piti patukkaa korvat takana ja ote rauhallisena. Pudotettuaan patukan jatkoin paijausta ja juttelua. Otin reippaasti patukan. Tässä kohtaa se oli vielä hiljaa ja rauhallinen. Kun patukka alkoi liikkua saaliina, alkoi saalistus, huuto ja vöyhkäys. Kuin se olisi ollut sata vuotta erossa patukasta ja jälleennäkeminen olisi merkinnyt lottovoittoa! Istu-käsky ja se hiljeni -> palkkaus patukalla -> kantaminen jne. Se oli hiljaa purressaan ja käskyn saatuaan, saalistaessaan mölysi.

Vaikka tuo sinänsä äänekäs pentu onkin, pysyy se yllättävästi perusleikeissä aivan hiljaa kaikki vaiheet, joten vastaavasta mistä Marika kirjoittaa ei ole kokemusta...
Sen sijaan
meillähän on käytännössä lipsuttu aivan täysin noissa koiran riittävissä rauhavaiheissa, kiitos oman kärsimättömyyden.

Nyt kun riittävän saalisrauhan merkityksen on pikkasen sisäistänyt ja antanut koiralle todella sen tarvitsemansa ajan patukkansa kanssa (patukka täytyy meillä muuten olla riittävän suuri ja paksu, muuten pyrkii pyörittelemään) , on tapahtunut huomattavia muutoksia koko kokonaisuudessa (viittaus siis toiseen ketjuun jossa ongelmista kerrottu).
Meillähän siis tilanne on pahimmillaan se, että koira ei enää todellakaan tiputa patukkaa missään vaiheessa/tilanteessa, ei edes todella pitkään kestäneen rauhavaiheen jälkeen olisi edes irtikäskytykselläkään irroittamassa. Kai sekin ottaa sitten kaiken ilon irti viimeinkin kun saa nautiskella. Laughing

En vastannut lainkaan asiaan, enkä kirjoittanut muutenkaan mitään asiaa, mutta ei se mitään Mr. Green

Rauhan idea on se, että koira puree patukkaa, ei siis vain pidä sitä suussaan (mun ymmärtääkseni), mutta esim. Hukalla tuo patukan pureminen rauhassa tuottaa ongelmia erinäisistä syistä ja sitä on yksinkertaisesti vain opetettu puremaan patukkaa. Koirasta huomaa kyllä, koska se patukkaa oikeasti puree ja ns. kanavoi ja milloin se vain pitää patukkaa suussaan, koska niin vaan kuuluu tehdä.

Mulle on opetettu, että koiraa ei paijailla rauhavaiheen aikana sillä onhan kyseessä _rauha_ vaihe. Neuvottu on, että koira vasemmalle vierelle, oikea käsi sen leuan alle, vasen käsi vasemman korvan taakse ja pyritään olemaan kumartumatta koiran päälle. Annetaan sen sitten vain olla rauhassa. Rauhallisesti voi toki kehua.

Se, millä rauhavaiheen voi vahvistaa on jatkaa siitä leikkiä suoraan. Esim. mä olen tehnyt sen virheen Kirpun kanssa, että se tuppaa ennakoimaan irrottamista eli viime aikoina olen unohtanut vahvistaa sitä rauhaa, mikä on aiheuttanut patukan ennen aikaisen sylkemisen ja sen, ettei rauhavaihe aja asiaansa. Eli annetaan koiralle rauhavaihe ja vahvistetaan se vapauttamalla vastustamaan ilman irroitusta tms. Näin se oppii, että patukkaa kannattaa purra koko ajan lujaa, koska se voi lähteä milloin tahansa liikkeelle ja jos sitä silloin ei pure kunnolla, se karkaa.. Saalisrauha kiertää suoraan noutoon eli nouto-otteessa sitten herkästi näkyy, jos koira ei ole oppinut koskaan puremaan saalista rauhassa ja todella purren. Taas hyvä esimerkki on Hukka, joka ei kylläkään mälvää tai kieputtele kapulaa, mutta se ei vaan pure sitä. Kapula vain lepää koiran suussa ja voi tipahtaa periaatteessa milloin tahansa, mutta ei onnesta tipahtele että koira on edes sen verran huolellinen. Teknisesti siis ok, mutta muuten sieltä ja syvältä.

Mut nää on näitä mun lässytyksiä. Eikös jonkun sonorialaisen omistaja ollutkin maalimiesoppilas? Osannee varmaan asiasta enemmän kertoa ja korjata mun virheeni.. Embarassed

Tuosta Riitan kirjoituksesta tuli sen verran mieleen, että mullahan (koska meillä ei suojelu kuulu harrastettaviin lajeihin) ei ole koskaan korostunut tarve "oikeaoppiseen" saaliskäyttäytymiseen.

Näin ollen meillä on rauhavaiheita tehty suoranaisesti koiran päälle kumartuen ja millon mitenkin päin prinkkalaa...Nyt olen tässä viimeiset muutamat kerrat jättänyt kokonaan tuon käden leuan alla pitämisen pois ja pitänyt koiraa lähinnä vain lavan kohdalta lähelläni ja antanut tämän purra patukkaa rauhassa kun kyykin itse hiljaa vieressä. Vaatii siis lähinnä minulta itseltäni suurta kärsivällisyyttä mihin en ole ennen malttanut...

Muutos on tapahtunut suuri, sillä ennenhän (ja kapeammilla leluilla) tuo pentu pyrki lähinnä vain pyörittelemään lelua tai patukkaa suussansa, mutta nyt se tosiaan on muuttanut aivan eri tyyliin.
Se jopa malttaa myöskin kantaa patukkaa, eikä enää tee niitä pyöritän-maahan-suuhun-maahan-patukkaleikkejä itselleen päämäärättömästi liikkuessa (=kuljetus liinassa tms). En tiedä vaikuttiko sekin sitten miten paljon asiaan, että suoranaisesti puutuin pyörittelyyn siinä mielessä, että aina kun pyörittely alkaa, käsken koiran irroittamaan lelun tai vaadin korjaamaan tilanteen, enkä tasan jatka myöskään suoraan leikkimistä (ettei tulisi tuota ilmiötä mitä Riittakin mainitsi, että koira ennakoi itse patukan irroituksella uuden leikin alkavaksi, koska enhän myöskään noudossa (leikin kautta opettetu) tahdo koiran päättävän koska on aika irroittaa kapula.)

Jännä huomio, mutta mistähän mahtaa kieliä se, että ns. porukan paine tekee Jukulle sen, että se puree patukkaa entistä kiivaammin ja tarvitsee myöskin huomattavasti normaalia pidemmät rauhavaiheetkin...? Tarkoitan porukan paineella tässä esim. yleiset treenit jossa muita ihmisiä ja koiria ympärillä. Kahdestaan kun treenaamme ei koiralla ole tarvetta läheskään yhtä pitkään saalisrauhaan. Johtuuko puhtaasti mahdollisista viettien noususta kys. tilanteessa, vai voiko taustalla olla jokin "omimisentarve" (terminologia kunniaan a_chuckle

) tai muuta kuvitteellista ja epäasiallista diipadaapaa?

Mulla ei itselläni ole henk.koht. ollut mitään tietoa saalisrauhasta ennen ala-osaston treenejä missä mulle tuo sively ja käsi leuan alla opetettiin... En siis osaa sanoa siitä yhtään mitään, teen vain kuten kokeneemmat neuvoo. Pitääkin kysyä miksi rauhassa silitellään... Scratchy, scratchy

Samoin sanoivat ettei haittaa että Lilli tässä vaiheessa pudottaa patukan suustaan, vaikka toisen koiran pallon pudotukseen puuttuivatkin. Tarkemmin ajatellen, olen nyt ihan pihalla.

Huono homma kun ensi maanantaina on vappu ja sitä seuraavana Talissa on harjoituskisat... Menee pitkään ennenkuin pääsen kysymään yhtään mitään! Rolling Eyes

Joo, ja sitten kun tekee kuten Riitta Very Happy

niin kakara ei laske patukkaa ollenkaan suusta, jolloin päästään siihen tilanteeseen, että sitä on nappaistava nivusista kunnolla, jolloin ollaan taas siinä tilanteessa että aina kun mä tulen lähelle niin Elli tiputtaa patukan suustaan (nythän me ei edes voida treenata ennen ensi viikon perjantaita).

Elikäs alusta taas lähdetään - jälleen kerran Very Happy

Mä luulen että testaan tuota Riitan kertomaa leikin jatkumista, itseäni on nimittän alkanut jo aiemmin tuo patukasta irti päästäminen jossain määrin häiritsemään. Siihen kun lisää vielä ympäristöön pälyilemisen ja sen että rauhan aikana koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa mitä minä teen ja sellainen "yhteys" (edelleen, termit kunniaan Tia!! Laughing

) katkeaa siinä rauhan aikana täysin. Vasta kun otan patukkaa maasta alkaa Lilli kiinnittämään huomiota minuun ja ottaa hyvä kontaktin.

Voi niitä irroituksia muullakin tehdä kuin nivusesta nyppäisyllä. Esim. jotkut nostaa koiraa pannasta rauhallisesti, jolloin koira kyllä päästää irti patukasta jossain vaiheessa, missä, se riippuu hieman koirasta. Ja jos koira niin kuin oikeasti osaa irti-käskyn se kyllä irroittaa ja jos ei irroita, mutta todella osaa oikeasti käskyn, niin silloin siihen mun mielestäni tulee puuttua.

Tulikin tässä mieleeni, että kun jaksaisi kirjoittaa HVK:n tottispäivän saldon blogiin. On vaan liikaa painavia asioita nyt mielessä, ei jaksa.

Niinpä niin. Kaikkea voi tehdä Rolling Eyes

, mutta kun kaikki ei toimi kaikilla koirilla. Ellillähän on aina ollut se meininki, että sen minkä se saa, sen se myös pitää (luki jo tossa Birgitan pentumuistiinpanossa), enkä mä taas nää mitään mieltä roikottaa koiraa kaulapannasta ylhäällä.
Siinä voi kakaralle tulla jopa vahinkoa tonne kurkuun. ja sitä riskiä mä en ota (aiempi koirani kuoli kurkunpään halvaukseen) . Helpompi sekä koiran että omistajan kannalta on mielestäni toi nyppäisy.
Se toimii kerrasta.