Koiramainen keskustelupalsta

Menköönsä otsikko vaikka noin.

Netissä pyörittyä huomaa jokapuolella miten vaikeaa elämä koirien kanssa onkaan.

Tarvitaan apuvälineitä. Ja paljon. Jo ihan perusarjesta selviytymiseen.

Laittaa blondin pään ymmälle kun joutuu miettiä mihin niitä kaikkia oikein tarvitaan.

Meillä on asustellut ilmeisesti aivan liian helppoja koiria, roduista ja yksilöistä riippumatta. Eikä ne hyviäkään ole olleet, kun ei ole kerran apuvälineitä tarvinnut käyttää.
Myös taloudessa asustelleet kissat ja kanit olleet harvinaisen säyseitä, eikä näidenkään kanssa ole tarvinnut painimaan ryhtyä.
Yksikään elukka ei ole missään tilanteessa päälle tullut, eikä semmoista edes havitellut - vaikka sitten ajoittain kuin epäjohdonmukaisesti on näitä tullut käsiteltyäkin. Ja epäjohdonmukaisuuttahan meidän elämään on mahtunut.
Yksiolot on koirilta niin kotona kuin autossakin sujuneet ihan ilman häkitelmiä/viritelmiä, lenkitykset kulkeneet vapauden lisäksi ihan peruspannoilla ja valjailla, käsittelyt sujuneet ongelmitta ja treenitkin toisinaan ihan kohtuullisesti menneet - ainakin pimeässä kädet syvästi korvilla ja silmillä. Ilman totuudentorvia.
Kaikki ei ole sujunut (eikä suju) kuin tanssi vain, vaivaa ja aikaa on saanut käyttää, ja pohtia miten lähtisi mitäkin asiaa tekemään. Varsinkin siinä vaiheessa kun suhdetta koiraan ei ole ollut. Virheitä on tehty (ja tehdään) ihan hemmetisti, varsinkin noutajalle saa varsin kiitollinen olla. Ilman sitä junttia ei varmaan tietäisi myöskään mitä motivointi voi pahimmillaan olla, tai mitä on se kun koira antaa loppuviimein korjata.
Suurimmat haasteet mulla itselläni on kyky pysyä rauhallisena, johdonmukaisena ja selkeänä koiralle - myös kaikissa julkitilanteissa. Koen olevani parempi kertomaan koiralle koska se tekee oikein ja on "hyvä koira" - kuin kertomaan koiralle että nyt tuli mokattua. Siltikin näen että koirat pysyvät edes kohtuullisesti hallinnassa, ja kuuntelevat kun niille sanotaan. Vaadin koirilta, mutten ilmeisen johdonmukaisesti kaikessa - tapani mukaan. On asioita missä ei missään määrin saa pelleillä eikä kurittomuutta hyvällä katsota (sekä ihan arjessa, että harrastuksissa suoritusvarmuutta hakiessa), ja asioita joissa pientä röyhkeyttä ja vallattomuutta saa esittääkin. Tuntuu että näiden piskien kanssa elämä onkin taiteilua ehdottoman hallinnan ja suunnattoman elämänriemun välillä.
Opiskelu jatkukoon.

Blondin logiikkaa. Mites muilla?

Vempeleet on monet! Henk.koht. olen sitä mieltä, että kun suhde koiraan on oikein rakennettu,
niitä ei tarvita, ainakaan normi elämässä. Toki esim. tottiksessa oikein käytettynä sallisin ehkä jonkun pienen apuvälineen.

Itse oon taas toisinaan liian rauhallinen ja kiltti ohjaaja. Kehun mamin pientä kovasti ja puhun sille.
Hakumetällä kuulemma ohjaan liian hiljaisella äänellä. Kun olen tottunut puhumaan sille, enkä huutamaan.
Tottiksessa taas meillä on kuulemma liian hauskaa, mä kuulemma hihitän ja hörötän vähän väliä.

Kotona ja lenkillä puhun koiralle vain kun on tarpeen. En siis käskytä jatkuvalla syötöllä.

Nimim. ikuinen kukkahattu a_sunflower

Niinpä.

Muutenkin mä en tiedä oletteko te muut kiinnittäneet huomiota, mutta musta moni olettaa koiran olevan/tekevän/toimivan tietyllä tapaa, ilman että asian eteen on tehty työtä, nähty aikaa, vaivaa ja ennenkaikkea ilman että suhteeseen koiran kanssa on panostettu lainkaan. Vikaa etsitään koirasta ja sen ominaisuudet syynätään suurennuslasin alla. Omistajissahan ei koskaan vikaa voi olla - koirat vain on huonoja.
Mä voin ihan suoraan myöntää, että esim Jukun kanssa me ollaan vasta aika myöhään ryhdytty suhteeseen panostamaan - ihan omistajan itsekkyyden vuoksi. Menetyksen pelko taustoista johtuen ollut niin suuri ettei koiraan ole uskaltanut liian varhain kiintyä.. Ei sillä etteikö kokoajan odottaisi vain jotain takaiskua vieläkin. Ja ei sillä etteikö se olisi epäreilua koiraa kohtaan.
Kyllähän koiran voi saada tekemään, "toimimaan" ja tuloksiakin tälle, mutta ilman molemminpuolista suhdetta se kaikki on kuitenkin vain paperilla. Mun mielestä. On mahtavaa katsella joitakin koirakkoja joista näkee että se yhteistyö todella toimii.

Millainen teidän mielestä on hyvä suhde koiraan? Miten se ilmenee? Millaista työtä se ohjaajalta vaatii?

Mun mielestä hyvä suhde koiraan vaatii lähinnä kahdenkeskistä aikaa. Sitä, että koira on osa jokapäiväistä elämää.

Itse yritän koiran kanssa elellessä ottaa huomioon sen mielentiloja ja reagoida niihin, en aina vain käskyttää koiraa, vaikka sitäkin joutuu kyllä paljon tekemään, kun on monta temperamenttista koiraa laumassa. Jatkuvasti käskyttämällä saa kyllä tottelevaisia "alaisia", mutta suhde ei kehity sellaiseksi molemminpuoliseksi kunnioittamiseksi, jota se parhaimmillaan voisi olla. Toki omistaja on ehdoton lauman johtaja, mutta silti "alaiselle" voi antaa tilaa menettämättä omaa arvokkuuttaan koiran silmissä. Se, miten paljon sitä sitten voi antaa, riippuu koirasta (ja omistajasta). Mitä suurempi luontainen auktoriteetti omistaja on koiralleen, sen enemmän tarvitaan tilan antamista.

Mä yritän mahdollisuuksien mukaan ihan vaan viettää aikaa koirien kanssa. Käydään leppoisalla kävelyllä ja istuskellaan kotona yhdessä, vaikka puuhailenkin omia juttujani - aina välillä voi rapsutella koiraa Smile

. Koira saa osallistua talon tapahtumiin: siivotaan yhdessä, tehdään pihahommia yhdessä, käydään kauppareissuilla yhdessä jne jne. Mitä useampi koiria on, sen tärkeämmäksi näen tällaiset asiat.

Yksi tärkeä juttu, jota itse olen tehnyt ihan liian vähän, olisi myös leikki koiran kanssa. Siis sellainen leikki, jossa leikitään ihan päämäärättömästi ja rennosti, ei joku kisasuoritus mielessä (en tarkoita pallon- ja kepinheittoleikkejä, koska ne ovat toistuvina koiran etuosalle liian rankkoja). Erilaisilla leluilla leikkimisen lisäksi yksi hyvä ja rento leikkitapa on opettaa koiralle kaikkea "turhaa". Tiedän, että täälläkin on omistajia, joiden koirat auttavat pyykin ripustamisessa (onko se turhaa...?), osaavat sormien nimiä ynnä muuta hilpeää turhaketta.

Joskus kuulee sitten ”kentän laidalla” päinvastaisista tapauksista, esim. että koirille annetaan vaan kovakumisia leluja, jotta se ei opi pureskelemaan noutokapulaa tai puruote suojelussa kärsi yms. On myös harrastajia, jotka ovat tarkoituksella eristäneet koiran lähes kaikesta muusta elämästä ja ihmisistä, jotta se sitten koulutukentällä puhkuisi tarmoa ja halua tehdä yhdessä ohjaajansa kanssa, kun lähes koko muun elämänsä viettää mahdollisimman virikkeettömässä ympäristössä. Tällaisissa ja vastaavissa tapauksissa kilpaileminen koiran kanssa on tullut aivan liian tärkeäksi.

"Tosiharrastajan" elämisestä koiran kanssa muuan maalimies kirjoitti kerran yhdellä nettipalstalla, että monelle harrastajalle pissalenkitkin ovat nykyään koiran ominaisuuksien jatkuvaa tarkkailua. Eli ei osata olla missään rennosti sen koiran kanssa, vaan jatkuvasti kytätään ja pohditaan sen käyttäytymistä. Tuo voi sitten pahimmillaan mennä niin pitkälle, ettei enää osata tehdä koiran olemassa olevista ominaisuuksista vahvuuksia, eikä anneta nuorelle koiralle aikaa kasvaa. Toivotaan jotain lisäominaisuutta, jota yritetään ehkä väärässä vaiheessa tai väärällä tavalla saada koirasta esiin sen sijaan, että annettaisiin koiran käyttäytymisellään kertoa, miten juuri sen kanssa tulisi toimia, jotta sen ominaisuudet pääsisivät oikeuksiinsa. Koiran kanssa olemisesta ja vuorovaikutuksesta sen kanssa olisi kuitenkin tarkoitus nauttia, eikä se onnistu, ellei ole koiraansa koskaan tyytyväinen, ja koko ajan haluaa siihen jotain "lisää".

Aktiiviharrastajan kohdalla on aina olemassa se vaara, että kun koira on paitsi koira, myös se harrastamisen "väline", niin sille toivotaan oman harrastuksen edetessä enemmän ja enemmän juuri ko. ohjaajalle ja hänen tarkoituksiinsa sopivia ominaisuuksia. Joskus koiraa sitten vaihdetaan, kun koirassa ei näitä ominaisuuksia ole. Silloin koirasta on tullut kilpailuväline, eikä tällä ole enää mitään tekemistä koiraharrastuksen kanssa sellaisena kuin minä sen näen.

Päämäärätietoinen treenaaminen on kyllä mun nähdäkseni myös tärkeää, oli sitten menossa kokeisiin tai ei. Treenatessa koira saa kehittyä eri osa-alueillaan, ja koulutuksen aikana omistaja oppii koirastaan asioita, joita ei "normaalielämässä" tule esiin, ja samoin koira oppii, miten omistaja reagoi erilaisissa koulutustilanteissa. Ja mitä paremmin omistaja ja koira tuntevat toisensa, sen syvemmäksi suhdekin kehittyy.

Koulutettaessa voi myös kokea aitoa iloa ja hämmästystä siitä, miten taitava se oma koira onkaan Smile

. Koiran hyvät suoritukset saavat omistajan aidosti iloiseksi, ja koira aistii tämän kyllä.

Tällaisia mulle tuli mieleen.

Birgitta

No tota joo. Mulle on eri rotuiset ja kokoiset ja näköiset koirani vuosien varrella opettaneet yhden aika tärkeän pointin: kasvattajan luona vietetyn pentuajan tärkeyden ja sen merkityksen koiran loppuelämään.
Oon monessa asiassa Been kanssa samoilla linjoilla, siksi mulla kai häneltä koira onkin Smile

ja tulee jatkossakin olemaan Smile

Valitsen koirani kasvattajan tarkkaan, yhtäkään koiraa en osta tarhaoloista vaan pentujen on oltava ns. keittiöpentuja, jotka elävät kasvattajan arjessa mukana.

Nykypäivänä koiranjalostus on mennyt aikalalla puihin monessa rodussa ja se ikävä kyllä näkyy eritavalla koiranpidossa kuin ennen vanhaan. Tosin kyllä silloinkin oli jos jonkinlaista apuvälinettä ja hankalia koiria, mutta silloin monikaan näistä asioista ei ollut kaupallistettuja ja siten suuren yleisön tietoisuudessa.

Jokainen koira on yksilö, se mikä toimii toiselle ei toimi toiselle, näin se vain on. Toiset koirat ovat vietikkäämpiä kuin toiset ja toiset kovempia kuin toiset.

Nykypäivänä on surullista monen koiran omistajan itsekkyys ja tietämättömyys ja juoksentelu kaikenmaailman koirankouluttajien luona sen sijaan että keskittyisi kuuntelemaan ja elämään sen oman koiransa kanssa.
Minulle tämä valkeni uroskoirani kanssa, kun tajusin jossain vaiheessa että siinä on sellaisia ei niin kivoja piirteitä jolle ei vain voi mitään. Lakkasin hössöttämästä ja aloin elää koiran kanssa ja kas siitähän tuli oivallinen kumppani joka tosin menehtyi liian äkkiä.

Olen omalla tavallani kukkahattutäti mutta kuitenkin tiukka tietyissä asioissa koirankoulutuksessa. Meillä Sylvi saa olla sohvalla j asängyssä ja se on lähes aina mukana reissuilla ja jopa kauppareissuilla. Se saa perjantaiherkkuja kuten muutkin perheenjäsenet ja joululahjoja ja synttärilahjoja, sitä halataan ja pusutetaan ja rakastetaan, mutta se on myös tiukassa hallinnassa tottiskentällä, hakumetsässä, suojelussa ja jäljellä. Kotona löysemmällä mutta kotonakin on toteltava, muille ei rähjätä, ei haukuta turhia, ei jahdata kissaa jne. Ja silti mekin tarvittiin sitä sitruunapantaa apuvälineeksi Sylvin haukkumisen lopetamiseksi kun Eddie kuoli.

Paras kiitos jota olen Sylvin kanssa tuolla kentillä saanut oli se, kun eräs ihminen ei tunnistanut Sylviä samaksi koiraksi kuin vuosia sitten kun hän oli sen viimeksi nähnyt. Ai miksikö? No kun Sylvillä ja minulla näytti olevan niin hauskaa tottistellessa että Sylvi vain nauroi ja oli iloinen ja heilutti häntää ja nautti . Aiemmin Sylvi oli ollut kuulemma suorittajan näköinen.
Että kai näistä mun omista pähkäilyistä on ollut jotain hyötyä Smile

Ja mikä tärkeintä mulla on maailman paras kaveri tässä vieressä sohvalla, harrasti sen kanssa sitten mitä tahansa tai oli harrastamatta Smile

<3 Sylvi<3

Luin nyt vaan Tian ja Marikan kirjoitukset kun pitää nyt mennä lenkille. On ollut ihmeen tunteellinen päivä ja synkkää lukea näin mitä kaikkea olen tehnyt ja välillä teen väärin vieläkin. Rakkautta ei puutu tästä suhteesta mutta kun ohjaajana en ole vieläkään neljässä vuodessa pystynyt muuttumaan paremmaksi ohjaajaksi joten välillä tulee kyllä mieleen että minkälaisen elämän oikein annan tälle ihanuudelle.

Ja tässä kaksikossa ei ole todellakaan vika koirassa vaan ohjaajassa, alusta loppuun Crying or Very sad

Pitää lukea paremmalla ajalla Jonnan ja B:een jutut että ehkä joskus jotenkin oppisi... Rolling Eyes

^Höpöhöpö. Mun mielestä ainakin teillä toimii hyvin Rockyn kanssa. Sen mitä teitä Tammelassakin näki, useana päivänä ja eri olosuhteissa (metsässä, kentällä, tuvassa).
Mun mielestä Rocky on juurikin sen tyyppinen koira että on saanut hyvässä mielessä vapautta kasvaa ja vahvistua - eikä sitä ole ns lyttyynlyöty ja nujerrettu liialla ankaruudella ja hallinnalla.
Mun mielestä Rocky vaikutti todella mageelta koiralta - itsevarma, työskentelyhaluinen, motivoitunut, jopa hyvällä tapaa röyhkeä - ja tykkäsi leikkiä ja tehdä sun kanssa aktiivisesti yhdessä. Koira käyttäytyi luonnollisesti koko viikonlopun ajan, enkä mä ainakaan muista että teillä olis mitään suurempia konflikteja siellä tullut. Joten turhaan sä höpötät ja luet itseesi noita meidän mutuiluja.
Sulla on hieno hurtta siellä kotona, ja ne vaikeudet on aina vaan tehty voitettaviksi - niin mä ainakin yritän aina epätoivon hetkillä luoda itselleni uskoa. Ja työtähän täälläkin riittää..

Samalla linjoilla B:n ja Marikan kanssa ja muidenkin.
Meillähän Elli on Elli lellikki Embarassed

eli nukkuu mun sylissä aina aamutuimaan ennen kuin menen töihin ja nukkuu sängyssä, sohvalle ei enää ole päässyt kun sohva vaihdettiin, eikä siitäkään mitään hulabaloota tullut, riitti kun muutaman kerran kielsi niin se oli siinä.
Sen verran magee koira on, että ensimmäisen kerran meidän Kari on sitä mieltä, että seuraavakin koira ON saman rotuinen eli sakemanni.
Kuten tiedätte, olen parempi puhumaan, varsinkin kun en jaksa pitkiä loruja tähän kirjoittaa, mutta joo. Se arjen eläminen koiran kassa sitä suhdetta luo myös mun mielestä. Jatkuva suorittaminen, oli sitten kyseessä mikä tahansa imettäväinen, ei ole hyväksi, koska suorittaminen aina aikaansaa stressiä ja senhän me jo tiedämme, mitä ainainen stressi saa aikaiseksi ja kyllä, myös mun mielestä koiralla pitää olla oma luonne eikä sitä saa sieltä karsia pois. Juuri se luonnehan koirasta tekee KOIRAN. Robotteja saa Japanista netin kautta tilaamalla.

Jonna toi hyvän pointin esille. Koiran pentuajan eläminen ja oleminen on todellakin tärkeää,
sehän on kaiken alku ja pohja. Ja kyllä, Birgitalle täydet pisteet täältäkin suunnalta.

Ja pakko mainita, että Onni-poika on mulla mukana aina töissä. Sillä on täällä oma sänky ja kipot.
Jos asiakas sattuu tulemaan mun huoneeseen, niin Onni esitellään samalla kuin mut.
Käytännössä koira on mulla aina mukana, kun enhän mä ole kuin töissä, kotona, lenkillä tai treeneissä.
"Onni matkassa aina" Wink

Jäin miettimään vielä muutamaa asiaa..

Juu se unohtu sanoa että toi on niin totta toi mitä Bee kertoi jonkun maalimiehen sanoneen, että nykyään pitäisi ihan normi pissatusreissullakin tarkkailla sitä sun tätä.

Emmää ainakaan jaksa joskus kuudelta aamulla pimeessä lumituiskussa mitään tarkkailla, pissalle ja kakalle vaan ja takas pirttiin lämpimään syömään aamupalaa. Smile

Koiran tekemisten tarkkailu suoritetaan ihan toisella ajalaa ja paikalla Smile

Ja meillä koiran hoitaa se kuka kerkee, minä, nykyinen mies tai jopa eksä. Sen kouluttamisen ja kisaamisen hoidan minä. Ja tarpeen vaatiessa Sylviä käskee kotonakin mun mies, koska ei on ei sanoi sen kuka tahansa Smile

Huomaan olevani aikamoinen natsi Evil or Very Mad

En mä noista humalatiloista ja jurripuuskista tiedä, kun ei kuulu tapoihin.
Teillä onkin sitten laadukkaita miehiä, kun koiraa ulkoiluttaa.
Mulla on aina ollut niin, että minä hoidan oman koirani.
Mun hermo ei kestä katella mitään mähellystä ja korjailla sitten remmirähjäämistä yms.
Poikkeuksena tietysti, jos koira on hoidosa jossain, mutta en mä sitä kelle vaan anna. Mun pieni kullannuppu kun on Wink

^No eihän meillä kellään, tietysti. Täysin kuvitteellisesti oli esimerkki tietenkin esitetty. *muistelee ketkä siellä nuotiolla viihtyi sidukkatölkkien kera pisimpään* Laughing

Tuosta hoitoon jättämisestä...hmm... Laskeskelin tuossa että koira on 2,5v ja se ei ole päivääkään ollut vielä kellään talouden ulkopuolisella hoidossa...
Lenkille olen kuitenkin antanut sisaruksien ja vanhempieni + parin kaverin sitä käyttää, koska luotan itse koiraan niin paljon. Kun se on kytketty! Se osaa käyttäytyä vieraidenkin kanssa, kunhan olen ohjeistanut miten sen kanssa tulee toimia. Mielellään kotikotona sitä ovat lenkillä käyttäneetkin, kun koira kuulemma niin mainio pakkaus kun jaksaa lenkkeillä ja on kuulemma "kiltti". (heh)
Noutaja sen sijaan saa olla valituissa paikoissa hoidossa ja sen kanssa voi pelleillä kukin miten haluaa, se on jo "menetetty" tapaus. Laughing

Kunhan katsovat että hengissä hoidosta palauttavat - eikä sitäkään kyllä oikeus ole vapaana pitää. Onneksi on fleksit, kuten jokaisella itseään arvostavalla fifillä. Laughing

p.s laadukkaita miehiä ei ole, mutta onneksi edes jossain määrin koulutuskelpoisia.

Juu kun ei tuo Sylvi remmirähjää tai oo muutenkaan hankala, kun se tottelee niin hyvin, että sen uskaltaa antaa miehillekin ulkoilutettavaks, ihan vapaanakin Smile

Mun eksä käytti lähes aina kaikki kolme pissalenkillä, silloin kun niitä se kolme oli ja kertomansa mukaan koki hankalimmaksi ulkoilutettavaksi sen mun russelin. Se sanoikin mulle että hän vois ulkoiluttaa näitä sakemanneja kuinka paljon vaan mutta jos saa valita niin russelin voisin mä hoitaa pelkästään ja sekin vaan siksi kun russeli oli niin itsepäinen tapaus ja totteli jos huvitti.

Mä natseilen siinä että jos Sylvin pitää mennä hoitoon niin on vaan kolme paikkaa jonne sen voin viedä ja jollei ne paikat onnistu niin sitten muutetaan itse suunnitelmia.

Ja Marika ei hätää, kyllä mäkin olen natsi tietyissä asioissa ;) ;) ja kuulemma aikamoinen natsi olenkin Laughing

ps. on niitä laadukkaitakin miehiä jotka sattuvat olemaan vielä erittäin kehityskelpoisia Wink

T. sellaisen miehen omistaja joka suunnitelee reissuja niin että se on _nimenomaan_ Sylvin kannalta hyvä.