Koiramainen keskustelupalsta

Ensimmäinen sakumaanikkoni RIMPULA joka vei sydämeni ja jätti lähtemättömät tassunjäljet sydämeen ikuisiksi ajoiksi a_smitten

Rimpula lähti sateenkaaren tuolle puolen vain 4 vuoden iässä takajalkojen annettua periksi... a_blue

(Lisää kuvia täällä)

Viimeinen muokkaaja, Eboli pvm Tii Hel 27, 2007 8:10 pm, muokattu 1 kertaa

Ja tässä sekarotuinen ystäväni Rasmus, tämä (iso)pieni poika lähti sateenkaaren tuolle puolen vain 8kk ikäisenä kyynäröiden annettua periksi. a_blue

(Lisää kuvia täällä)

Yhteiskuvia sekä Rimpulasta että Rasmuksesta (ja vähän muustakin) täällä

Tässä Ricon kamuja Smile

Kuvissa on sakemanni Zarahustran Belenos eli Osku, pikkumies on nyt 5kk ja alemmassa kuvassa komeilee Itäsiperianlaika Suojarannan Zaiku, jolla on ikää 7vuotta.

Viimeinen muokkaaja, Riikka pvm Kes Hel 28, 2007 3:41 pm, muokattu 1 kertaa

Uusi yritys...
Meitin Pommi

Edesmenneestä Laku-partiksestani en löytänyt nyt kuvaa.

Riikan kuvat ei näy mulla :?

eikä mulla

Meillä ei nyttemmin muita lemmikkejä Roope-koiran lisäksi Jukulla asustele, mutta tässä joitain kuvia meillä vaikuttaneista perheenjäsenistä.

Tärkeimpänä edesmennyt nuorukaisemme, hovawart uros Rasmus (BH TK2 Kulowahdin Arasmus), jonka jouduimme nukuttamaan sairauksien uuvuttamana iki-uneen vain 2v7kk iässä...

Sitten Roopen lempparikaveri, leijonaharjas-luppakorvakani Loikka, joka nyttemmin asustaa uudessa kodissa rauhassa ylivilkkaalta koiranpennulta... (=Juku...?)

Rasmus, ja kanit Loikka ja Pomppu

Loikan kaveri, myöskin Roopen hassuttaja, Picu-kani, leijonaharjas-hermeliini.

...Hyvin hekin juttuun tulivat Smile

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä vanhempieni luokse asustelemaan jäänyt kissamme Poju. Tulee loistvasti toimeen RAUHALLISEN koiran kanssa, mutta Jukun kanssa....

Te ootte varastaneet mun kissani Shocked

Riitta: On ne kyllä ihmeen yhdennäköisiä maatiaisiksi Smile

Kyllä on Katjaltakin nuorena koirat joutuneet poistumaan.. Sad

Toivottavasti näiden nykyisten kanssa meno olisi toinen, ja jaksavat porhaltaa koiran arvoisen sekä pitkän elämän Smile

Listataanpa meidän talon asukkeja, ikävä kyllä ei taida yhdestäkään löytyä kuvaa netistä..

Meillä on ollut useampi ajokoira ja nykyisiä ennen jo yksi jämtti. Ei vain ole onni ollut myöden, sillä kaksi ovat metsästysreissulla menehtynyt auton alle (kumpikin erittäin nuoria ja erittäin lupaavia), yksi KVA lopetettiin kuusi vuotiaana sairauden uuvuttamana ja muutama ei ole omannut riittävään riistaviettiä ja palautuneet kasvattajalleen.

tässä kuva eräästä kissan pennusta, joka toissa kesänä löytyi naapurin pihasta ja jonka koitimme pelastaa, mutta kuvakin puoltaa eläinlääkärin päätöstä päästää kissa lepoon. Niin pieni, pelkkää luuta ja nahkaa. Mutta saipa ressukka ainakin tulla pessyksi, ruokituksi, korvat putsatuksi sekä levätä lämpimässä huolehdittuna edes ennen lähtöään. Ihmisten julmuus.. Crying or Very sad

Mutta vielä nämä nykyiset (yhdet kuvat onkin jo esittäytymispalstalla).

Liisa

Liisan poika Mölli

Napsunen

Ja Napsusen pentu Rikii (tälläisiä rumiluksia olisi kuvina enemmänkin.. Wink

)

Kyllä täytyi myöntää että siinä vaiheessa kun Rimpulankin jouduin viimeiselle matkalle viemään tuntui usko loppuvan ja ajattelin etten enää jaksa. Niin paljon kuin koirat antavatkin, en pystyisi sanomaan enää yhtäkään kertaa hyvästejä, varsinkaan noin "ennenaikaisia".

Rimpula ja Rasmus olivat siis minulla yhtäaikaa. Rasmus tuli minulle huhtikuussa -04 vain 5 viikon ikäisenä takapajuisen "kasvattajan" päätettyä päästä pennusta eroon keinolla millä hyvänsä. Oireiltuaan etujalkojaan lähes pennusta asti ei parka enää talven tultua pystynyt juurikaan likkumaan ja tuiskahteli lumihankeen nenä edellä, rappuset mentiin kuin vanha papparainen ja leikkiminen ja juokseminen kostautui nilkuttamisena ja ontumisena jo n.5min jälkeen. Ikää 8kk. Niinpä sitten joulukuussa -04 päätin päästää pojan kivuttomaan paikkaan jolloin minulle jäi Rimpula. Rimpula alkoi oireilemaan pahemmin seuraavana syksynä eli -05 ja vähän ennen joulua myös hänestä piti luopua kun rappusia oli hyvin vaikea päästä ylös, lenkin jälkeen lepäiltyään ei Rimpula tahtonut päästä enää ylös ilman valitusta ja vinkumista ja leikkiessään koiran kanssa joka oli kooltaan Rimpulasta n.1/3, meinasi Rimpula kaatua kun ne takajalat eivät kertakaikkiaan enää pitäneet. Kipujen ollessa kovimmillaan, Rimpulan katseestakin näki ettei se itsekään jaksanut enää.

Ja vaikka ensin sanoin ettei enää, Eetu tuli meille vain muutama viikko Rimpulan kuoleman jälkeen, en yksinkertaisesti osannut olla ilman. Embarassed

Ja Eetu kun tuli valittua kiireellä, on Eetu mitä on. Tärkeintä kuitenkin että pysyisi terveenä ja vaikka onkin sohvaperuna, pysyisi kuitenkin meidän lauman jäsenenä mahdollisimman pitkään.

Lillin terveydestä en juurikaan ole huolissani vaikka ainahan kaikki on mahdollista kun genetiikka on kyseessä, todennäköisyys taitaa kuitenkin jo olla minun puolellani...

Mä pelkään hullun lailla Rein virallisia kuvia. Mulla ei sielu kestä pitää kipuilevaa koiraa lääkkeiden avuin hengissä loputtomiin, mutta se luopuminen on niin hemmetin raskasta Crying or Very sad

Toivon mukaan se ei ikinä koskaan oireilisi mitenkään, eikä joutuisi kärsimään päivääkään kivuista vaan pystyisin sitten ajoissa tajuamaan, että mistä tuulee.

Tuo oli juuri se ominun ongelmani Rasmuksen ja Rimpulan kanssa. OLISIN voinut pitkittää heidän eloaan lisäämällä kipulääkkeitten yms. määrää, mutta minusta olisi ollut eettisesti väärin pitää kahta noin nuorta koiraa jotka oireili noinkin voimakkaasti. Sitäpaitsi olisiko kummankaan pää kestänyt sitä ettei saa leikkiä eikä riehua?!?! Pelkkää lyhytkestoista, tosin usein toistuvaa, rauhallista liikuntaa ilman keppileikkejä? Ajattelin asian näin: 4-vuotias sanksanpaimenkoira on koira parhaimmassa iässään, sen kuuluu leikkiä, riehua, juosta ja tehdä hommia niin pääkopalla kuin kehollaankin. Olisiko sellainen elämä mielekästä ja oikeaa koiralle joka on jalostettu liikkumaan ja tekemään töitä?!

Pidän peukkuja että Rein kohdalla kaikki sujuu hyvin, eikä se rupea oireilemaan millään tavalla.