Koiramainen keskustelupalsta

Täällä on niin hiljaista, että jos vaikka rakentelisi vaihteeksi pohdintaa..

Kaikilla varmaan löytyy oma näkemys asiasta mitä koiranpito on ja edellyttää kullakin?

Itselle koiranpito on vastuuta koiran hyvinvoinnista. Hyvinvointi lähtee mun mielestä ensisijaisesti aina sieltä kotoa.
Meillä hyvinvointi tarkoittaa omistajan vaaleanpunaisten ihq-lasien läpi sitä, että koira on omien näkemyksien mukaan kelvollisesti liikutettu, huollettu, ruokittu ja aktivoitu.

Huoltaminen on mulle sitä, mistä hankin suurimmat stressit itselleni koiranpidossa.
Kun on laiska jonka täytyy kuitenkin saada aina kaikki haluamansa.
Mulla on päähänpinttymä (hih, yksi vain) , jonka mukaan koiran täytyy päästä erittäin tiheästi tarpeilleen. Siis todella monta kertaa päivässä, oli niillä hätä tai ei.
Jos koira joutuisi ikinä koskaan ilmoittamaan hädästään (muulloin kuin äkillisessä ripulissa) kokisin varmaan ihan järjetöntä syyllisyyden tunnetta.
Yli kuutta tuntia matkoineen en myöskään suostu jättämään niitä yksin kotia päivittäin. Siksipä työpaikka saa joustaa.
Onneksi työn suhteen ei ole kunnianhimoa tippaakaan. Koirat saa elätettyä ja harrasteltua vähemmälläkin. Embarassed

Mun koirilla täytyy olevinaan aina olla kaikki saatava ja vähintään tarvittava. Niillä mukamas täytyy olla aina lattiat täynnä upouusia leluja, kuppi täynnä kirkasta vettä, viimeisimmät koirille suunnatut markkinauutuudet - jos näille suinkaan keksii mitään (järkevää?) käyttöä - ja puitteet muutenkin kunnossa. Koiriin menee rahaa paaaljon enemmän kuin itseeni.
Koirat käy tarvittaessa aina hierojilla, niillä on kalliimmat "takit" (lämpöloimet) kuin itsellä, on tarvikkeita joka lähtöön, ja niitä paapotaan ja huomioidaan muutenkin jo liiallisuuden rajoissa.
Hauskinta kaikessa on se, että ikinä ne ei "vaadi" mitään, ja ikityytyväisiä olisivat vaikka vanhaan tennissukkapariin, jonka niille tarjoaisi leluksi, mutta höperö omistaja kun on..
Mutta ainakin mä voin nähdä ne omissa kuvitelmissani tyytyväisinä ja onnellisina eloonsa ja oloonsa.

Ruokinnan suhteen olen äärimmäisen tarkka vain koiran ensimmäisen elinvuoden ajan. Sen jälkeen en saa syyllisyyden puuskaa vaikka koira söisi silloin tällöin nappulaa, tai vaikka sen päiväannokset ei olisi aina millilleen punnittu.
Mutta tarkkaahan niiden ruokinta silti on, toki, mitäpä ei terveystilanteen optimoimiseksi tekisi..
Vaikka tuo "sairaspotilas" on jo elinpäivänsä melkoisesti kutistanut, ei sen ruokinnassa ole tippaakaan lepsuttu, se syö tasan sitä samaa mitä täysivointinen veljensäkin ja samat vitamiinit ja ravinteet.
Toisaalta hölmöähän tuollainen varmaan monen mielestä on, sijoittaa jo valmiiksi menetettyyn tapaukseen enemmän kuin se tarvitsee, ainakaan pelkästään hengissä pysymiseen.
Mutta mulle se on elossa ja täysiarvoinen siihen päivään saakka kun sydän lyö, ja siihen saakka se hoidetaan kuten porukan elinvoimaisemmatkin yksilöt.

Koirien terveydenhoito on mulle pahin stressiahdistuksen aiheuttaja.
Niin paljon on joutunut epämiellyttäviä asioita näkemään ja kokemaan, että vikaa on oppinut hakemaan takuulla aina ensin itsestään mitä
koirille sitten tapahtuukaan - enkö huomannut taaskaan riittävän ajoissa, enkö taaskaan osannut ennaltaehkäistä senjatämän mahdollisuutta jne jne...
Onneksi Jukun vakuutusta ei ole vielä kertaakaan joutunut käyttämään, toivottavasti tuohon tarpeettomaan vakuutukseen saisimme tuhlata rahaa vielä jatkossakin mielinmäärin.

Aktivoinnin ajatus lähtee mulle siitä, että kun nuo meidän elukat ei lue, ei katso tv:tä eikä kuuntele edes radiota, niin mun tehtävä on järkätä niille jotain mielekästä tekemistä.
Olisi se sitten jotain virallista koirien ominaisuuksia mittaavaa harrastetta - taikka sitten vain jotain hömppätemppuilua taikka kauppakassin kantamista. Jotain millä koira pääsee osallistumaan ja saa vaihtelua arkeensa.
Ajoittain nuo koirat on olleet pitkään harrastustauoillakin, mutta arki pyörii kuitenkin muiden asioiden osalta normaalisti, joten
ei nuo ole virallisia harrasteita ole osanneet kumpikaan koskaan kaivatakaan. Toki ne tyytyväisiä aina on olleet kun jotain pääsee tosissaan tekemään.

Seurustelua meillä ei erikseen kauheasti koirien kanssa harrasteta. Sitä tulee tuollaisten sisäkoirien kanssa mun mielestä muutenkin ihan riittämiin. En siis suinkaan sentään lässytä niille aamusta iltaan Mr. Green

Koska koirista huolehtii myös kaksi, on molemmilla omat päivänsä ja hetkensä, jos toinen koirista kulkee erikseen vaikka treeneissä mukana, on toinen toisen kanssa lenkillä.

Mä olen ihan törkeän laiska, enkä tykkää turhanpäiväisestä lenkkeilystä juurikaan koskaan. Joskus tietty ihan kiva hyvällä ilmalla kävellä kevät jäällä tai metsässä kaikessa rauhassa, mutta muuten kannustan kyllä isäntää lenkkeilyttämisessä ihan kiitettävästi.
Ei koirat mitenkään kauheasti lenkkeile päivittäin - takuulla jaksaivat ja olisivat tyytyväisempiä suurempiin lenkkeilymääriin.
Onneksi koirat kuitenkin saavat liikuntaa muussakin muodossa, johtuen myöskin eri lajeista mitä harrastamme. Jokaista varten tarvitsee kuitenkin harjoitella hieman eri asioita. Ja ne väsyttävät eri tavalla.

Eli tällaista pientä ja lyhyttä pähkinänkuorta koiranpidosta täältä.
Huh, montakohan koiraa sitä jaksaa elämänsä aikana vielä kokea. Laughing

Elli ainakin syö tyytyväisenä sitä pelkkää Stocca-safkaa, mutta mites muut lellikit? Miten te näette että teidän koirat on onnellisia?

Minulle koira on ensisijaisesti perheen (tai lauman) jäsen ja siitä pidetään yhtä hyvää huolta kuin muistakin lauman (perheen) vajaavaltaisista, jotka eivät pysty/osaa pitää omia puoliaan.

Eli riittävä ulkoilutus, sään mukainen varustus( Laughing

), ihon ja turkin hoito, loishäädöt, rokotukset, tarpeelliset (ja välillä tarpeettomatkin itsensä rauhoittamiseksi tehdyt) lääkärissäkäynnit, aktivointi, kavereiden tapaaminen (Miina, Onni, Tara), aamu-unet sylissä, tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio (sisältäen myös luut)+ tarvittavat lisäravinteet (lähinnä D-vitamiini ja omegat), rapsutukset, uudet pehmolelut (vanhat on aina rikki), uudet treenilelut (vanhat on aina rikki), sopivat pedit (sänky mukaan lukien), turvallisuudesta huolehtiminen (myrkyt ym. poissa ulottuvilta), lauman mukana kulkeminen aina kun vain voi - siinäpä ne tärkeimmät - kai.

Seurustelusta koiran kanssa sen verran, että kun Ellillä taas alkoi juoksu, niin se on niin herkkis, nyhjää koko ajan kiinni ja menee toooosi surkeen näköiseksi kun mä lähden vaikka normaalisti ei paljon korvaansa lotkauta vaan jää makoilemaan. Mutta kaikki mun nartut on juoksun aikana tulleet jotenkin enemmän rapsutuksia ja silityksiä kaipaaviksi - joten saakoot niiitä sitten silloin enemmän Very Happy

nimi. kukkahattutäti

Menee ihan kylmät väreet kun lukee Tian tekstiä, tämä teksti ja ne edelliset "syvät" keskustelut. Tuntuu että haluaisin ottaa kantaa, kertoa meidän elämästä ja oppia muiden tekemisistä mutta jotenkin tuntuu etten ole miettinyt riittävästi vastauksia tämmöisille pohdinoille tai sitten mun suomenkieli ei riitä. Jään vaan lukemaan vaikka niin haluaisin avautua, saada neuvoja, jakaa mielipiteitä.

Hei! Minä olen Maria ja olen työnarkomaani!
"hei, Maria"
Minä teen 3-4kertaa viikossa 15-16tuntisia päiviä, kahdessa eri paikassa. JOKA päivä vien koiran lenkille, en jokaiselle lenkille jos on töitä mutta muuten. Yritän että koira pääsee joka päivä juoksemaan vapaasti ja mielellään silloin metsään/kunnon lenkille eikä vaan vapaana tiellä vaan että joutuu hyppäämään jne. Joka lenkillä otetaan jonkinlainen aivojumppa vaikka lenkki/pissalla käynti on vaan 10min. Me pidetään hauskaa yhdessä ja sanoisin että ollaan onnellisia.
Koira saa kunnon ruokaa, vitamiinit ja hoidot, eläinlääkärille mennään heti jos mua mietityttää jotain. Vakuutukset ollaan käytetty vain "tyttö-manipuloinnin" takia eli kastraatioon ja nyt kohta uudelleen kun naapurin koira silloin hyökkäsi päälle.

Vaikka teen paljon hommia ja välillä käyn jossain kurssilla tai jossain minne koiraa ei voi ottaa mukaan niin tiedän että koiralla on mun vanhempien luonna hyvä olla, se saa seuraa, pääsee lenkille, saa ruokaa jos olen ruoka-aikana poissa, saa hellyyttä ja valitettavasti herkkujakin (isä on vaikeampi kouluttaa Rolling Eyes

). En pode huonoa omatuntoa että olen poissa koska työpaikkojen välissä kun jää 3 tuntia niin silloin ollaan ulkona riehumassa, tehdään tottista ja hyppyharjoituksia, nautitaan toistemme seurasta. Ja se on ihan hyvä etten ole kotona koko ajan koska puhun ja lääpin koiraa tosi paljon mikä kostautuu kentällä ja lenkillä. Nyt ollaan menty eteenpäin ja lenkeistä voi nauttia ihan eri tavalla vaikkei oltaisikaan jossain takametsissä.

Ainoa mielipaha on: miten voin koiraani helliä, näyttää sille että se ymmärtää että välitän ja tekisin hänen puolesta mitä vaan. Luita ja possunkorvia kun ei voi antaa miten paljon tahansa ja syliin toi karvanen kulta ei tule vaikka minä niin haluaisin (siksi kissa...) joten meille jää ulkona leikiminen ja sisällä lyhyet hellyyden osoitukset. Kamerakaan ei pysty vangitsemaan tämän ihanuuden luonteen vaikka olisi miten hyvä kamera tahansa. Neljän vuoden aikana on ehkä 5 kuvaa joka kuvaa MUN koiran. Tuntuu että aika menee niin nopeasti ja että miten pystyn säästämään näitä kaikkia muistoja, saada muistoja mitkä jäisi mulle kun koiraa ei enää ole, en halua että ne haalistuu, en halua unohtaa mitään, en halua uutta koiraa tilalle että ikävä olisi pienempi. Crying or Very sad

Okei, nyt jo itkettää joten jos me nyt mentäisiin vaan lenkille...

Sori, että meni vähän vakavaksi... Confused

me siis poiketaan joukosta Rolling Eyes

koiria on monta (3) ja niillä on yksi kissa...eli koskaan ei trvitse olla ypöykisn kotona (joskin sekin taito on opeteltu)...

käyn töissä ja opiskelen, jonka takia koirat joutuvat olemaan lähes päivittäin yksin 2-9 tuntia, enkä pode asiasta huonoa omaatuntoa (tosi harvoin kyl on yli kuuden tunnin päiviä, mutta silti)

rakastan nukkumista ja koirat voivat yöllä joutua pidättämään hätäänsä jopa 12 tuntia, ja ne kestää...nukkuu vaan...ja jos niil on hätä ne herättää ja sit ne viedään pissille ja mamma tulee takas jatkaa unia Wink

ruokaa meillä saadaan 1-2 kertaa päivässä, se on kuitenkin hyväksi havaittua ja siinä pitäis olla kaikki ainesosat kunnossa. toisinaan tulee myös muuta herkkua, mutta harvemmin...

ulkona käydään: aamulenkki mettässä 15-30 min vapaana, päiväl reilu tunti mettäs, jäällä, pellol tms. vapaana ja illal 15-30min joko remmissä tai vapaana jossain tai sit tämän lisäksi koirat saavat olla ulkona omalla pihalla muutaman kerran päivässä...tekevät kukin mitä tekee leikkii, ettii pupuja, syö keppejä tms...

treenejä on kullekkin koiralle eri määrät...toisille enmpi ku toisilla keskimäärin kuitenkin 10-30min päivässä (osissa siis)

koirat käy meidän kanssa kylässä, ne käy shoppailemassa kaupoissa, välillä ne on mukana töissä, kesällä vietetään paljon aikaa saaressa, päivästä paljon aikaa autossa katselemassa maailman menoa, ne harjataan ja niiden kynnet huolletaan (kun jaksetaan)...

niitä paijataan päivittäin ja niiden seurassa ollaan lattialle, et saavat olla sylissä tms.(ei kuitenkaan siis joka päivä istuta lattialla) ne eivät ole sängyssä tai sohvalla, niitä ei erityisen paljon lääpitä eikä niille lässytetä, kotona ne nukkuu paljon ja joskus ne intoutuu leikkimään...ulkona on se paikka jossa sit touhutaan ja houhutaan...

koirat pääsee myös tohtoriin jos tarve vaatii ja niitä hoidetaan ehkä vähän liiankin pitkään, kun jos vaikka sitten kuitenkin vielä se ihme tapahtuis...ne käy myös fyssarilla, kun oireet vaatii tai ne hoidetaan kotona...

mut siis mulle koira on koira, se ei ole elämää suurempi rakkaus, se on rakkaus...jos mies käskis valita...niin mies lähtis ja koirat jäis, silti en kuitenkaan koe, et koirat olisivat jotenkin suuren suurta ja hienoo...jokainen päivä eletään niin kuin se olisi viimeinen, koska koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja ihmisen on kuitenkin se päätös tehtävä koiran pois menosta...ja sen minä olen tehnyt itselleni selväksi...päätöksen voin tehdä "helposti" koska tiedän et se on toisen parhaaksi, mutta sen jälkeen kärsin itse...se nyt on pieni murhe sitten....mutta

meillä koira siis toimittaa koiran virkaa, se on tärkeä, se ei ole lapsi, sillä on oma lauma ja se saa minkä tarvii, harvoin enempää...

Kiva! Keskustelua! Very Happy

En mä nyt kauheasti näkis että toi "Kunto"-nimimerkin toiminta eroais loppupeleissä kauheasti varmaan muista - kun sanoit että mukamas poikkeatte jotenkin joukosta. Laughing

Tuskinpa kukaan koiraa kuitenkaan muuna kuin koirana pitää, itse ainakin pyrin inhimillistämistä välttämään viimeiseen saakka, vaikka myönnänkin ostavani itselleni omaatuntoa lahjomalla niitä erilaisella materiaalilla. Se että koirat voivat olla jossain määrin lellittyjä, ei missäännimessä minun mielestäni tarkoita etteikö muuten raamit voisi olla kunnossa, ja koirille mahdollistettaisi näiden vaatimaa "laumaelämää" hierarkioineen kaikkineen.

Tuosta ensimmäisestä tekstistäni jäi varmaan puuttumaan selvyys siitä, että kyllä minä itsekin koiria joka päivä lenkillä käytän, kyse oli vain siitä että nautinko lenkkeilystä itse minkä verran Very Happy

Kyllä mun mielestä se liikunta ja vapaana lenkkeily on oiva tapa auttaa purkamaan mahdollisesti koulutuksissa aiheutunutta stressia jne.

Marialle laitoinkin jo YV:tä. Smile

Ketään ei ole tarkoitus loukata näillä mun höpöhöpö-pohdinnoilla. Ihan vaan ajankuluksi keventävää keskustelua oli tarkoitus herättää Smile

Jatketaan? Mites muilla? Very Happy

EI, EI, ei, en todellakaan ottanut sitä sillai, Tia!!!!!! Sun teksti oli vaan niin "syvällistä" että tuli kylmät väreet, ei mitään loukkauksia tai muuta vastaavaa!!!!! Ja enhän minä ole edes kertonut meidän elämästä mitään sen enempää aiemmin että olisi edes voinut ottaa meidät esimerkkinä. Mitä ei pitäisi tehdä koulutuksessa niin silloin voisit pitää meitä esimerkkinä Laughing

Kun "Kunto" sanoi että emäntä nukkuu mielellään ja silloin koirat herättää jos on tarve. Minä nautin myös unesta, silloin kun siihen on aikaa ja työt antaa periksi, joten silloin kun saan nukkua niin nousen joka aamu klo 5 ja mennään metsään pissalle ja sitten Rocky saa aamupalan ja mä hyppään takaisin peiton alle. Syy on se että mielummin nousen kellon kanssa riittävän aikaisin että on paljon aikaa nukkua vielä sen sijaan että jätkä herättää 9aikaan ja mua sit vituttaa että joutuu nousee kun on valoisaa ja sitten kello on niin paljon ettei raaski mennä takaisin nukkumaan ja joutuu jäämään ylös. mutta tässä kaikki sanoo että olen hölmö mutta hei, tykkään rutiineista. Olin mä hereillä Rottishovissakin siihen aikaan.

Ja en mä enää lääpi tota koiraa niin paljon, alkaa mennä perille ettei jätkä halua kun vaan antaa kylmää kättä... Evil or Very Mad

Miten on muut Sonorialaiset? Onko Rocky ainoa "äijä" joka ei halua hellyyttä ja joka makaa sylissä? Vai onko mun herra vaan saanut pentuna tarpeekseen Laughing

Kyllä se voi tulla viereen kun istun koneella tai katsomassa telkkaria ja jos makaan jonkun patjan päällä lepolassella tai lattialla niin kyllä se silloin tulee. Siskon koirat taas tunkee itteensä syliin koko ajan. Mutta Rockylle pisteet: hän EI nuole naamaa!!!!!! Ei meikin takia (mikä meikki?) mutta íhan muuten vaan. Pienenä tykkkäsi siitä mutta nyt se vaan ärsyttää kun siskon koirat nuolee, nuolee ja nuolee, vai onko se tyttö-juttu?

Se on koira juttu Very Happy

, koska ei meidän Ellikään nuole naamaa. Tutuille kyllä pyrkii hyppäämään pusun nähdessään, mutta muuten ei ole naamaan koskemassa. Sen sijaan sylischäferihän se on Very Happy

. Mä herään aamulla n. klo 07.00 ja sen jälkeen teen zombina aamutoimet. Kun ne on tehty, menen katsomaan uutisia telkkarista ja siinä vaiheessa Elli hyppää syliin ja me yhdessä vedetään sellaiset n. 20 min. aamutorkut Very Happy

. Sitten vasta menen töihin. Töissäkin ne on jo oppineet, että mä en ole puhuteltavissa ennen kuin saan aamukahvin eli n. 2 h kuluttua heräämisestä. Evil or Very Mad

Viimeinen muokkaaja, Sylvi pvm Maa Hel 23, 2009 3:10 pm, muokattu 2 kertaa

Joo no me poiketaan ja pahasti.

Valitettavasti minun työpaikkani ei jousta, ja haluan sen pitää koska se on työ jota olen aina halunnut tehdä. Työvuorot on tietyn mittaisia. Ilman työtä ei tulla toimeen, ei saa lainoja maksetuksi eikä koiralle sapuskaa eikä mitään muutakaan itelleen.

Sylvi nukkuu niin kauan kuin minäkin, eli ei se ei pääse pissalle koko ajan vaan ennen töihin menoa, töitten jälkeen, sitten lenkki tai treenit ja sitten vielä illalla kun tullaan takasin, ennen yöunta, joka joskus on sen 12 h kevyesti.

Ruokaa tulee 2 x päivä, yksi mitallinen turvotettuna. Luita satunnaisesti. Leluja on muttei liikaa, tarvittavat varusteet niin treeniin kuin ulkoiluunkin, tosin nyt tupla kamat kun Eddieltä jäi kaikenlaista.

Sylvi saa olla sohvalla mutta makkariin se ei pääse enää, aiemmin se siis on nukkunut sängyssä, nyt mies sen verran allerginen että jos haluan Sylvin pitää niin makkari on koiravapaa alue. En tykkää että se nuolee naamaa, en tykkää yleensäkään että koirat nuolevat naamaa, silti se on sylikoira ja herranterttu ja piloille hemmoteltu.

Kyllä vien sen hoitoon tarvittaessa ihan tuttuun kenneliinkin taikka naapuriin tai äidille ja olen satavarma että Sylvi on onnellinen näissä kaikissa paikoissa.

Minulle koira on perheenjäsen ja harrastuskaveri. Tärkeydessään Sylvi menee monen muun asian edelle mutta on silti noi em. asiat jotka teen jokatapauksessa. Ja ei koira ei kulje mukanani joka paikkaan.
Kyllä koirasta näkee milloin se on onnellinen ja milloin ei.

Sylvistä pidetään huolta parhaalla mahdollisella tavalla, jonka työssäkäyvänä ihmisenä voin tarjota. Tykätään toisistamme ihan mahottomasti ja puuhastellaan kaikkea kivaa yhdessä, ihan hömppääkin niinkuin nyt viime reissullakin.
Tosin nyt kun jään kohta pois töistä niin sittenhän olen kotona lähes kokoajan niin onpahan sitten Sylvilläkin henkilökunta paikalla 24/7 Very Happy

Minun näkemykseni on että meistä jokainen hoitaa oman sonorialaisensa juurikin niin hyvin kuin pystyy eli erinomaisesti. Very Happy

pakko lisätä: mä oon siis sairaanhoitaja ja Jorviin ei saa koiraa ottaa. Oishan se luksusta jos koira vois olla mukana duunissa, oishan sekin luksusta että ois rikas ja iso talo isolla tontilla ja aidatulla pihalla jne jne, mutta oltaisko me Sylvin kanssa yhtään sen onnellisempia kuin nyt kun tyydytään siihen mitä on ja tehdään siitäkin parasta mahdollista just meille?

Edit2: Joo siis vielä pikku lisäys, mä teen kolmivuorotyötä ja mies yötyötä ja meilläkin on niin että lähestulkoon aina jompikumpi on kotona, esim. nyttenkin Sylvi on seuraavan kerran pidemmän ajan yksin kotona vasta maaliskuun lopussa.

Mullahan on Tinka töissä mukana koko ajan ja mielestäni se on parasta koiralle. Olen töissä lihakarjatilalla, jossa työpäivät saattavat varsinkin kesäisin venyä pitkiksi. Alma (airis) on äidin luona hoidossa ja äiti käyttää sitä lenkillä ja antaa (liikaa) herkkuja sille. Tinkalla on töissä tilan oma saksanpaimenkoira kaverina ja välillä naapurin saksanpaimenkin tulee moikkailemaan. Mä teen omia juttujani siellä ja Tinka juoksentelee ympäriinsä: leikkii kavereidensa kanssa, jahtaa hiiriä, kissoja, lintuja ja käy purasemasta sonneja nenästä kun silmä välttää. Jemmaa leipiä pahanpäivän varalle ja haukkuu pihaan ajavat autot. Niin ja kyllähän se välillä huiliikin... siis jos muistaa Smile

. Se matkustaa välillä traktorin kyydissä, jos tarvitsee mennä pellolle joka on kovin kaukana, mutta yleensä se juoksee perässä. Jos pelto on niin että siinä ei ole tilan omia peltoja vieressä, vaan muiden, niin jätän Tinkalle takin (tai jonkun muun mun tavaran) pellon reunaan ja se pysyy siinä sillä aikaa kun itse ajelen peltoa ympäri traktorilla... ajelimpa miten kauan tahansa.
Illalla treenaillaan juttuja tai käydään lenkillä. Viikonloppuisin meillä on yleensä agilitytreenit ja sunnuntaina huilitaan ja käydään lenkkeilemässä jotta jaksetaan maanantaina taas viipottaa pitkin tilaa.
Parasta on mun mielestä tuossa töissä on juurikin se että Tinka saa olla mukana ja sillä on oma SAKSANPAIMENkoiralauma. Lisäksi se mun mielestä se nauttii koirana olosta ihan silmin nähden. Kesän jälkeen työt tuolla todennäköisesti loppuvat mun osalta, mutta toivon että löydän sellaisen paikan, jossa Tinka pystyy olemaan mukana. Iltaisin kun tullaan kotiin, niin Tinka menee suoriltaan nukkumaan.

Meilläkin syödään laadukasta ruokaa - samaa mitä pentunakin (eri määrä tosin). Ja eläinlääkärissä käydään kun on tarvetta.

Koira on perheenjäsen ja harrastuskaveri, mutta ensi sijaisesti koira.

Harvemmin mä rapsuttelen koiriani (Alma ei edes tykkää siitä!), mutta välillä telkkaa katsellessa pyydän Tinkan viereeni siliteltäväksi. Yleensä Tinka vielä "jykertää" takaisin. Samoin kun se innostuu oikein paljon, niin se väkisin punkee itsensä jalkojen välistä ja alkaa jykertämään hirmusella vimmalla hihaa.

ekoista teksteistä tuli vaan just sellanen vaikutelma et niit koirii hellitään ja lellitään paljon Laughing

mikä musta omalla tavallaan on tosi hienoo...kunhan ei mene ihan överiks pusutteluks Wink

meillä ei koirat myöskään nuole, mitään kohtaa minusta, koska saan siitä kuolasta allergisen reaktion...muuten mulla mitään ongelmia noista ole, mut kuola vaan saa näppylät ja kutinan pintaan... Rolling Eyes

musta tuntuu et meillä koirat on ehkä just koiran asemassa: ei pelkkinä narun jatkeina pihan perällä (niin kuin menneinä aikoina maalla koirat olleet), mutta toisaalta niitä ei myöskään lellitä pilalle niin kuin hollywoodin hienostohauvoja Very Happy

nää saa puolet kumpaakin (paitti yksin ne ei ole ulkona...niitä vois alkaa jännää...pimeellä varsinkin Wink

)

Sisu on perheenjäsen, mutta ei missään nimessä ihmisten kanssa tasavertainen. Se saa nukkua meidän vieressä, jos haluaa. 10 vuotta olin sitä mieltä, että koira ei tule sänkyyn, mutta viime syksynä hellyin tuolle karvakuonolle, koska Sisu on tosi siisti koira, vaikka mies onkin Wink

Se tykkää rapsuttelusta ja hellimisestä, mutta ei tule syliin eikä juuri nuole, paitsi varpaita ja välillä aamulla käy herättämässä lipasemalla naamasta, yök... Mutta reenatessa se ei tykkää silittämisestä.
Lenkkeillään pääasiassa vapaana metsässä. Joka päivä pääsee vapaana juoksemaan. Minä käyn sen kanssa tokossa ja molemmat sitten reenataan sitä. Sisun kanssa leikitään aika paljon ja yritetään keksiä sille jos jonkinmoista aivojumppaa ja hauskaa tekemistä. Sisun mielestä lasten kanssa peuhaaminen on ihan superkivaa Laughing

Muutama koirakaveri sillä vois olla, mutta ei tässä lähiseudulla taida asua potentiaalisia Sad

Sisu syö B:n reseptin mukaan edelleen ja näillä näkymin ei mitään tarvetta vaihtaa ruokavaliota.
Mä teen kaheksasta neljään työtä ja miehellä on pitkät vuorot - pitkät vapaat, joten joskus Sisulle tulee pitkiä päiviä (max 9h), joskus menee viikko-kaks että jompi kumpi on kotona. Ja meillä koira kulkee mukana melkein joka paikassa, paitsi töissä. Minäkin tykkäisin, jos vois ottaa koiran töihin, mutta ei vaan voi. Onneks on nuo kissakaverit kotona, niin ei Sisun tarvitse yksin olla, vaikka me ei kotona oltaiskaan.

Juku on kyllä takuulla kade Tinkalle. Sillekin kelpais takuulla tuollainen päivärutiini maatilalla Very Happy

Meillä Juku nuolee, ja pahasti. Sisällä. Siellä sillä on tarve mielistellä. Noutaja ei nuole, jos se joskus sattuisi lipaisemaan, olisin takuulla melko otettu.
Mä en koiran kielistä noin yleisesti tykkää, en silti järkyty vaikka koira pikaisesti joskus lipaisee naamaa. Kunhan jättää rauhaan myöskin kun pyydetään.

Tia, mä luulen, että jokaiselle koiralle kelpaisi.

Ellihän ei joudu olemaan koko päivää yksin, koska mä olen lähellä duunissa eli käyn joka päivä n 1 h kotona syömässä ja ulkoiluttamassa tytön. Lisäksi mun työmatkoihin ei mene aikaa ja meiltähän alkaa metsä takapihalta, joten vapaana tuo on tottunut koko ajan juoksemaan. Lisäksi on oppinut, että kun ihminen tai koira tulee vastaan, niin juoksee sivulle ja ottaa katsekontaktin - jotain siis mekin ollaan tässä vuosien saatossa opittu Very Happy

Mutta sylissä se on pentuajan jälkeen nukkunut päivittäin. Pentunahan sen paras nukkumapaikka oli syli enkä mä ole koskaan raaskinut pientä pentua, joka on erotettu emostaan ja sisaruksistaan, yksin nukuttaa pahassa maailmassa ja muutenkin neiti tykkää nukkua lähellä tai melkein kiinni vaikka naamapusuja ei siltä saakaan. Elli yleensä nuolee vain silloin, kun haluaa jotain, esim. yöllä haluaa pissalle niin kaivaa varpaat peiton alta ja nuolee niitä. Jos mä en heti tajua, niin sitten se hyppää päälle Shocked

(uh) ja siihen viimeistään herää Very Happy

Tuohon nuolemiseen piti vielä lisäämäni, että kyllähän tuo koira on tietyissä tilanteissa myöskin sen verran ketku, että se on oppinut että jos ottaa oikein surkean ilmeen naamalle, laittaa korvat luimuun ja pikaisesti vieläpä lipaisee, niin sen jälkeen saa tiettyjä asioita helpommin läpi...
Kuten nyt vaikka tulla aina siihen sohvalle viereen halutetessaan. Kun muuten siihen on tultu vain pyydettäessä... Vai onko?
..Koira kouluttaa ohjaajaa, vain miten se menikään Scratchy, scratchy

Tinka nuolee naamaa vain silloin kun puhun tietyllä äänensävyllä. Sillä äänensävyllä saa myöskin hyppiä antamaan pusuja. Vieraita Tinka ei mene nuolemaan - vieraista kun ei välitetä tai jos mä en ole huomannut niiden tuloa niin pidetään hirmusta pörinää ja haukuntaa.
Tinka on vieraita kohtaan aika kiva mun mielestä. Se ehkä käy haistamassa hillitysti niitä (jos kiinnostaa senkään vertaa) ja menee sen jälkeen nukkumaan tai jatkaa omia juttujaan. Kumminkin se antaa vieraiden katsoa hampaat ja suorittaa muutkin toimenpiteet ongelmitta. Ainoastaan mun työnantajasta se ei pidä (ja siitä kun kannattaisi juuri pitää!), eikä mielellään anna sen koskeakkaan itseensä... Ja se on ollut aina Rolling Eyes

. Se on vienyt Tinkan pienelle lenkillekkin (Tinka veti koko matkan kuulemma...) ja lahjoakkin on yrittänyt (heitellyt keppiä ja nameja antanut). Keksittekö te tähän ongelmaan jotain helppoa konstia? Olisi ihan hauska että Tinka antaisi työnantajankin silittää/koskea... Ja se kun on ollut vieläpä pennusta asti tuolla mukana!