Koiramainen keskustelupalsta

Kipu tuli ja kipu vei aina niin rakkaan Kirpun, mutta Kirppu sai lähteä niin onnellisena kuin kivuiltaan vain voi. Tänään otetut kuvat osoittivat (merkittävimmät muutokset näkyvät lonkkakuvassa), että en ole vain hysterisoinut vaan koiran toispuoleisuuden raju konkretisoituminen on ollut todellista eikä ole ihmekään, että koiralla on ollut kovia kipuja ja se on entisestään vähentänyt heikomman takajalkansa käyttöä. Eläinlääkäri oli kanssani samaa mieltä siitä ettei tästä ainakaan kivuttomampaan ja parempaan suuntaan mennä. Heti kuvien tutkimisen jälkeen Kirpun uni vaivutettiin elämän ulottumattomiin ja nyt on pienen koiran hyvä olla eikä ole kipuja eikä tuskaa.

Minä olisin tahtonut nautti Kirpun läsnäolosta vielä vuosi tolkulla enkä koskaan kohdata sitä tyhjyyttä, joka kotiovella löi vasten kasvoja, mutta Kirpun hyvinvointi, Kirpun ansaitsema kivuton, iloinen ja energinen elämänkuva oli ja on sitä tärkeämpää. Aika kullatkoon nyt niin kipeät muistot, joista hetkeäkään en vaihtaisi enkä pois antaisi.

Armo

Minut ympäröin tyhjyydellä
jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen

Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse
jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden
kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä
joka hetki vaikka pään pois kääntää

Vaikka sulkisi silmät
kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo
vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Otan osaa!! En osaa muuta sanoa eikä mikään muu auta kuitenkaan! Voimia Sinulle Riitta hug

t, Maria ja Rocky Crying or Very sad

Ohoh kuin se nyt näin meni? Mä luulin että kaikki ois kunnossa, ettekös te vasta Agiakin treenaileet?

Kirpulle hyvää matkaa! Siellä odottelee 15.2. taivasmatkalle lähtenyt Putti-russelini.

Ja kyllä tuo Wirtasen Toni osaa tehdä niin osuvia kappaleita asiaan kuin asiaan. Käytin tuota samaa kappaletta hevoseni muistokirjoituksessa.

"Ajan kanssa viiltävä tuska muuttuu kauniiksi ikäväksi, koskaan se ei poistu täysin, rakkaimmat elävät aina sydämissämme"

Kirpun muistolle

Jonna, Sylvi ja Eppu

Niin mäkin luulin kaiken olevan kunnossa vielä joitakin viikkoja sitten, mutta sitten huomasin, että Kirppu on levon jälkeen tosi kankeana ja ontuilee heikompaa takajalkaansa. Siitä sitten aloin seurailla koiraa ja tajuta, että sillä on kipuja, kovia kipuja, jotka eivät suinkaan hellittäneet. Kipulääkettäkin annettiin, mutta ei siitäkään ollut apua kuin avaamaan jumittuneita lihaksia. Kipu lähti jostain muualta kuin lihaksista. No, sitten oli varattuna parille koiralle kuvat ja päätin, että katsotaan Kirpun tilanne samalla, koska se oli tosi kipeänä. Esim. autoon ei enää hypännyt vaan aikansa pähkittyään kiipesi sinne, spurtit lenkillä oli maksimissaan 10 askelen luokkaa, Kirppu vetäytyi toisten koirien seurasta omilleen tarkkailemaan sivulle ja joukossa piti aina tarkoin silmällä, ettei kukaan takaa tule ja jyrää. Kirpulle erittäin epätyypillistä jarruttelua, hiissailua ja hissuttelua ja samaa aikaa erittäin suurta haluttomuutta joutua kulkemaan rauhallisesti hihnassa (mä luulen, että Kirppu oli sellainen koira, joka väisti kipua liikkumiseen); piti päästä menemään lujaa, mutta sitäkään ei jaksanut kuin lyhyinä pyrähdyksinä. Pakonomainen tarve saada koko ajan jotain hampaiden väliin kaluttavaksi. Heikomman takajalan käyttö väheni jatkuvasti ja jalka lähinnä vain killutteli menossa mukana; Kirppu ei laskenut sille painoa esim. juostessaan. Levätessään oli levoton; vaihteli kylkeä, paikkaa, jyrsi itseään. Kirppu ei ollut enää missään määrin Kirppu, jäljellä oli vain eläin, joka kärsi, johon sattui. Ja tänään aamulla, kun pääsi toisen kanssa lenkille, niin Kirppu löi vähintään 50 metrin välein maihin.

Koko tapaus tuli kuin salamana taivaalta, muutos oli nopeaa ja rajua. Kaikki oli loistavasti, koira oli elämänsä kunnossa, treenit sujuivat mielettömän hyvin, kun vasta löydettiin se meille loistavin tapa treenata. Paljon oli suunnitelmia ja tavoitteita keväälle ja kesälle. Juuri oltaisiin saatu varsinainen treenipaikka pelastuskoirista ja päästy silläkin saralla kunnolla tuumasta toimeen - se oli aina se Kirpun juttu tämä pelastuskoiratoiminta. Kaikki romuttui kerta heitolla juuri, kun oltiin pääsemässä vauhtiin.

Jotenkin aina ajattelin, etenkin marraskuun kuvien jälkeen, että tämä on edessä sitten vasta joskus monen vuoden päästä ja että muutos tapahtuu hiljalleen ja siihen ehtii sopeutumaan. Näin ei kuitenkaan sitten meidän kohdalla käynyt. Ja tämä ajoitus on juuri niin surkea kuin vain olla voi. Mä toivon, että huomasin oireilut mahdollisimman pian niiden alettua, ettei Kirppu sitten joutunut kärsimään mun sokeuteni vuoksi. Olisin toivonut voivani vielä monta pitkää vuotta vaikka vain elää ja olla Kirpun kanssa, mutta se olisi ollut väärin Kirppua kohtaan. Kirpun on nyt hyvä olla, siihen ei enää satu. Aika parantaa mun haavat aikanaan, Kirppua se ei olisi voinut parantaa ja Kirpun etu oli se tärkein asia.

Tuossa siis kuva nähtäväksi. Kuvassa menee joku ihmeen sauma ilmeisesti kourusta, jossa koira on ollut ja tekee kuvasta vähän epäselvän, mutta nuo oleelliset asiat kuitenkin näkyvät. Sivukuvassa ei oikeastaan ollut mitään muutoksia

Luutuminen oikealla puolella, jossa irrallisessa nikamassa ei ole okahaaraketta, on siis todellakin lähtenyt tapahtumaan, jos verrataan marraskuussa otettuun viralliseen luustokuvaan. Mutta sen sijaan vasemmalta puolelta on koiran ranka irronnut täysin lonkkaluusta, kun virallisissa kuvissa tämä oli vielä normaalisti kiinni lonkkaluussa. Yllättävän suoraksi vielä onnistuivat Kirpun saamaan, mutta silti kuvasta voi huomata, ettei oikean puoleinen lonkka ole ihan reilassa, ja mitä se onkaan ollut "normaali" tilassa, kun lantio on ollut kierossa, ehkä parempi, ettei edes tiedä. Kaiken kaikkiaan toispuoleisuus on siis vain lisääntynyt eikä ole ihmekään, että koiran oikean puoleinen jalka loppuaikoina lähinnä vain "hengaili mukana" eli koira ei laskenut painoaan sille, ei tukenut sitä ja seisahtuessaan aina jätti tämän jalan lepuutukseen kuin hevonen. Kirppuha oli loppuaikoinaan yllättävänkin hyvässä lihaskunnossa, mutta oikea jalka ja lantion seutu/selkä olivat heikkoja ts. mitä parempaan lihaskuntoon koira tuli, sitä vähemmän se käytti tuota heikkoa takajalkaansa ja kroppansa heikkoja lenkkejä, vaikka näitä jatkuvasti jumppailtiin ja koitettiin pitää menossa mukana. Ell oli sitä mieltä, että tuo oikea lonkka olisi lähtenyt luultavasti lähitulevaisuudessa kehittämään nivelrikkoa.

Voi ei. Kyllä tuli yllätyksenä tämä. Mäkin juurikin ajattelin niitten marraskuun kuvien jälkeen että jee tekin pääsette vihdoin toimintaan mukaan.

Mutta elämä ei aina ole reilu, ei läheskään. Ja yleensä silloin kun luulee että kaikki on mahtavasti tai edes hyvin niin silloin elämällä on tapana näyttää kyntensä ihan kunolla. Nimimerkillä kokemusta omaava.

Mutta Riitta tsemppiä sulle oikein kovasti toisten koirien kanssa!

T. Jonna

Sanattomaksi tämmöset uutiset vetää...
Voimia sulle Riitta! Ja hyvää matkaa Kirpulle!

Voimia Riitta, jaksamista!

Voi Riitta, ikävää että jouduit tekemään tuon raskaan päätöksen. Valtavasti voimia sinulle! Joskus vaan se paras tapa osoittaa rakkauttaan on luopua rakkaastaan Crying or Very sad

.

Kiitos hurjasti teille kaikille ja miljoonalle muulle tsempanneelle, jotka tukevat, ymmärtävät ja välittävät. Olette antaneet ihan hirmusti voimia bowdown

Kirppu elää paitsi muistoissa, niin Sintissä ja Hikassa. Kirppu opetti Sintin leikkimään kanssani, niin uskomatonta kuin se onkin! Ja Kirppu opetti niille ja minulle ja monelle muulle koiralle ja ehkäpä ohjaajallekin ihan hirmuisen paljon - sen "tassun jälki" näkyy ihan kaikkialla joka päivä hyvällä tavalla, hyvinä asioina. Kirppu teki vain hyviä tekoja. Koska Kirppu oli niin Mahtava eläin on ikävä tietty suuren suuri, mutta siksi siitä on vain ihania ja hyviä muistoja, jotka lievittävät surua ja antavat voimia ponnistella eteenpäin! Vaikka Kirppua osasi arvostaa sen eläessäkin, niin nyt minä palvon sitä bowdown

Tää ei varmaan kuulu tänne, mutta ymmärsinkö oikein toiselta foorumilta: Riitta, onko sulla laumassa uusi koiruus?

On kyllä. Hikka tuli helmikuun alussa. Se vaan tuli, en koiraa etsinyt, mutta törmäsin Hikan myynti-ilmoitukseen, näin videot, tutkiskelin ja se koira vaan iski isoa lujaa. Se vaan tuntui niin "omalta", niin "mun koiralta". Ja aikani yritettyä kieltää itseäni koirasta kysymästä sitten kuitenkin ajattelin, että jos olisi toinen koira PK-juttuihin, niin Kirpun kanssa voisi keskittyä tokoon, agiin ja pekoon, mitä oli sille niin hyviä lajeja. Olisi saanut harrastaa monipuolisesti ja olisi ollut taas kaksi harrastuskoiraa. Painava tekijä oli se, että Hikka oli sen ikäinen, että sen pystyi terveeksi toteamaan ennen päätöstä, mutta jo melkein parin päivän jälkeen oli selvää, että jos se on terve niin se jää. Kirpun kanssa ne oli kuin paita ja peppu, aivan ihana parivaljakko <3. Hikka ehti olla noin viikon verran, kun sitten alkoi Kirpun alamäki Sad

, ja no, nyt mulla sitten kuitenkin on vain yksi koira, mikä tuntuu kurjalle, koska oli aivan ihanaa elää hetki kolmen koiran kanssa, kun näki, että vasta kolme koiraa tekee laumasta Lauman ja sillä on vaikutusta myös koiriin. Pelkäsin, ettei siitä tule mitään ja olin varautunut, että Hikka lähtee koeajan jälkeen kotiin, mutta kaikki meni tosi hyvin.

Hikka on syynätty nenästä hännän päähän suurin piirtein täikamman kanssa, että on takuulla terve. Toivon, että edes tämä koira voi elää terveenä koko elämänsä ajan! Jos Hukka ei olisi niin onnellinen ystäväni luona, niin hakisin sen kotiin Sintin viedessäni, jotta olisi edes kaksi koiraa, mutta en mä voi siltä sen onnea riistää, kun en ole sen nähnyt missään muualla olevan niin onnellinen. On siis tyytyminen toistaiseksi vain Hikkaan. Spk-pentu ei kuulu ainakaan seuraavan 50-vuoden hankintalistalle. Pitäydyn tämän rodun suhteen näissä nuorissa aikuisissa, mutta seuraava koira on kyllä jotain ihan muuta, vaikka bc-hankkeenkin vedin terveydellisistä syistä jäihin.

Hikan suhteen on eletty tosi matalalla profiililla koeaika, vain muutama ihminen (esim. Birgitta) ovat sen täällä olosta tienneet.

Jaa jaa. Mielestäni kuitenkin agi ei ole koskaan ollut hyvä laji koiralle, joka ei ole ihan terve.........

Näin täällä tänään.

Voi Kirppu parkaa!