Koiramainen keskustelupalsta

Jälleen uutta pohdittavaa... Toivottavasti saadaan nyt mukaan laajemmin palstalaisia mukaan keskusteluun ja runsaasti kokemuspohjaa erilaisista koirista !!!

Olen tässä viime aikoina joutunut enemmän ja vähemmän pohtimaan jälleen omaa toimintaani Jukun kanssa, koska Juku on aivan uudenlainen koiratyyppi minulle itselleni, jota kouluttaa ja jonka kanssa puuhata.
Aiemmat koirani, hovawart-uros (mielestäni yksilönä vakaa, rohkea, tasapainoinen, palveluhaluinen ja itsevarma) ja kultainennoutaja-uros (pohjimmaiselta luonteeltaan itsenäinen, vähäisellä laumavietillä varustettu, nuoruusvuosinaan varsin dominoiva, sekä suhteellisen kova). Toki nämäkin koirat poikkeavat keskenään kuin yö ja päivä, mutta tällaista pippurista ja ennenkaikkea _pehmeää_ paimenpoikaa ei ole ennen tullut koetettuakaan ohjailla.

Keskustelun pohjaan siis pätkään seuraavaa netistä poimittuun artikkeliin:

( http://koti.mbnet.fi/tuulen/virejahallinta.htm )

En nyt viittaa Tia mitenkään suhun tai Jukuun tai kenenkään muuhunkaan täällä, mutta asioissa on kääntöpuolensa. Mä esim. tiedän kaksi koiraa (tosin kumpikaan ei ole saksanpaimenkoiria), jotka pissittää ohjaajiaan 6-0 olemalla "muka" jotain. Toinen on muka NIIN herkkä ja NIIN pehmeä, mutta pissittää sillä vain ohjaajaansa (testattu, mutta ohjaaja ei asiaa tajunnut). Toinen taas vähän samaa vikaa ja se oli mm. mukamas älyttömän paukkuarka, meni mukamas ihan poistoiminta-alueelta, kun kaukaakin kuului vaimea pamaus. No, koira vain pissitti, todistettu sekin ihan käytännössä.

Olen itse tullut siihen tulokseen, että joskus voi olla erittäin vaikea tietää, että onko se koira oikeasti pehmeä vai ei. Koirat on niin pirun viksuja - kun joskus jollain saavuttaa jotain mielekästä (koira kun on itsekäs eläin, kuten me kaikki), niin se kannattaa toistaa ja jos tuulet on myöden niin kehittää vielä vähän pidemmälle...

Tuo oli hyvä huomio,

mutta,

tuosta painostuksesta vielä,
kummalliseksi ja valitettavaksi asian tekee juuri se, että painostavissa tilanteissa tuntuu että koira haluaisi vain takaisin rauhapäämääräänsä ja sitten juuri minun lisäpainostus saa koiran haluamaan kiljuen pois luotani ---> muualla hyvä.
Joka ei missäänimessä ole hyvä juttu!

Jukullakin varmaan vietit jossain määrin peittävät alleen koiran todellisen luonteen, joka minun mielestäni on pehmeä ja näinollen teettää minulle ajoittain suuriakin ongelmia ohjata/kouluttaa koiraa. Oikeassa viettivireessähän tuo ei ole välttämättä herkkistä/pehmeää koiraa samoissa määrin nähnytkään, mutta se todellinen luonne astuu esiin sitten kun kierrokset eivät olekaan aivan täysillä.
Ja otetaan sitten huomioon että minullahan ei ole mitään kokemuspohjaa koirien luonnetermeistä, luonnestesteistä taikka muuhunkaan asiaan liittyen. Ainoastaan puhun näiden omistamieni kolmen koiran, ja näiden suhteen tehtyjen huomioiden ja erojen pohjalta.

Höh. No näinkö mitäänsanomattoman aiheen jälleen kehitin, kun ei kellään mitään sanottavaa... Embarassed

Keskustelua keskustelua - mielipiteitä, kokemuksia, mitä vaan!
Varmasti eri koiratyyppejä löytyy!

On hankala vastata, kun itse en ainakaan ole elänyt herkän koiran kanssa. Napsun ehkä saattoi jollain tapaa luokitella herkäksi, mutta hyvin sekin kesti kevyen pakotteen kontaktin menetykseen tottiksissa, kunhan motivaatio oli riittävä - se kun oli taas sellainen koira, että se oli pidettävä tiiviisti paketissa koko treenin ajan (muuten se olisi metsästyskoiran tapaan lähtenyt teille tietymättömille) ja se edellytti ehdottoman pitävää kontaktia. Tälle koiralle auttoi paljon se, että opetin sen tarjoamaan seuraamista joka taivaan välissä ts. kun otin sen autosta ulos kentälle, se oli saman tien tarjoamassa seuraamista kunnes toisin määrättiin.

En kuitenkaan suhtautunut koiraan missään vaiheessa mitenkään eritavalla, koira se pehmeämpikin koira on. Yhtälailla tein sille rajat selviksi, pakote piti luonnollisesti määritellä koiran mukaan ja samoin vahviste.

Jotenkin musta tuntuu, että jos koira saa hysteriakohtauksen äänenkorotuksesta, niin se pissittää, mutta mene ja tiedä. Enkä nyt tarkoita, että koirille täytyisi karjua ja ärjyä ja riehua, mutta se, että jos ääntään korottaa ja koira saa siitä hysterian, se jotenkin särähtää omaan korvaani.

Hukka puolestaan on sitten v-mäinen narttu, joku joskus sanoi, ettei sen v-mäisemään ole kuin saksanpaimenkoiranarttu, no, Hukan kohdalla olen valmis sen allekirjoittamaan. En tiedä, että millainen Hukka olisi, jos se olisi ollut mulla pennusta asti, mutta ei ole ja on elettävä sillä, millaiseksi joku muu on koiran kehittänyt. Mun ja Hukan suhde ei tule koskaan olemaan mikään ehdoton priima, johtuuko se sen tausta, musta vai mistä, en tiedä. Hukka kuitenkin tasaisin väliajoin kehittää jotain, millä se kokeilee rajojaan. Viimeksi mm. keksi, että enpä ole koskaan kuullutkaan liikkeestä istumisesta..

Onkos Juku koskaan harrastanut moista hysteriaa muiden ihmisten, koirien tai tilanteiden kanssa vai liittyykö se kaikki suhun?

Aihe ei todellakaan ole mitäänsanomaton, tuntuu vaan että mulla itselläni ei henk.koht ole tarvittavaa kokemusta ruveta pohtimaan asiaa.... Embarassed

Ensimmäinen sakumaanikkoni Rimpula oli sikäli helppo, että se kesti minun virheeni eikä saanut siitä mitään komplekseja tai traumoja ja toimi vielä kipeänäkin erittäin varmasti ja oli tasainen luonne. Rotu oli minulle uusi ja kaikki olivat "pelotelleet" miten saksanpaimenkoira, varsinkin uros, on osaamattomissa käsissä vaarallinen ja kuinka se pitää saada tottelemaan ja varmistaa että itsellä on ne ohjat käsissä ja varmasti se lauman johtaja. Tottahan tuo on, TIETYNLAISTEN KOIRIEN KOHDALLA, Rimpula vaan oli niin käsittämättömän "tervepäinen" ja itsevarma koira ettei sen kanssa olisi tarvinnut varmistella omaa johtajuuttaan joka kohdassa. Mutta onni onnettomuudessa, en pilannut tätä koiraa kuitenkaan.

Numero kakkonen, Eetu onkin sitten jotain muuta... Ylipehmeä ja kellariin menevä koira jolla ei ole kummoisia viettejä ja jonka kanssa saa taiteilla kieli keskellä suuta. En jotenkin osannut lukea tuota koiraa, mulle vaan ei mennyt jakeluun että saksanmpaimenkoirissa voisi olla tuollaisia yksilöitä. Siihen kun vielä lisäsi sen että tosiaan olin raskaana ja vaikka alkuun itse kouluttelinkin koiraa, ei minusta ollut pian taluttelemaan isoa pentukoiraa ja ohjakset siirtyivät isännälle, joka onneksi piti Eetusta ja sen rauhallisesta ja pehmeästä luonteesta kuin hullu puurosta. Silti ei tarvittu kuin muutama ylilyönti miehen taholta ja koira väistää helposti ja säpsähtää jos ääntä korottaa, vaikkei koiraa tosiaan ole pahoinpideltykkään. Se vaan on niin yltiöpehmeä ettei siihen osannut varautua.

Numero kolmonen, Lilli. Voisin vaikka vannoa ettei ole kovin pehmeä, ainakin näyttää siltä tässä vaiheessa. Olen muutaman kerran ärähtänyt Lillille jostain, mukaanluettuna sen ulina/mölinä/vinkumis-härdellit ja nappassut avokkaalla, eikä se siitä sen kummemmin hajonnut tai suhde mennyt, päinvastoin, tuntuu että se vaan tiiviimmin haluaa tehdä asioita ja toimia minun kanssani.

Mutta, mutta... Minä en osaa lukea koiraa/koiria edelleenkään niin hyvin kuin tahtoisin ja senkin vähän mitä osaan, on vasta pääkopassa enkä sitä ulos saa, ainakaan oikein termein, joten jätän aiheen kokeneemmille...

Noh, myöskin entisenä kultsun ja hoffin omistajana sanoisin, että todellakin ovat täysin toisenlaisia koiria kuin nämä meidän nykyiset sakemannit ja juuri sen takia, että ovat jalostettuja täysin muuhun kuin sakemannit.
Ellihän yrittää mua jallittaa mennen tullen. Onneksi en enää usko kaikkea, mitä se selittää Cool

.
Muuten Elli on aivan mahtava koulutettava.
Ohjaaja pehmeämpi kuin hoffi, mutta siksi helpompi kouluttaa ja ihanan saalisviettinen, mikä myös lisää koulutettavuutta (joskin sormet on vaarassa Very Happy

)

Viettikoulutuksessa viime viikonloppuna tähdennettiin, että kun koira osaa uutta liikettä 10 kerrasta 8, niin voi edetä seuraavaan liikkeeseen, mutta ei ennen ja toistoja ei uutta liikettä opetettaessa saa ottaa monta kerralla, väliin taukoja ja korkeintaan 5 min. koko liikettä (jos oikein muistan).

Elikäs hitaasti hyvää tulee.

Meidän kentällä oli 10 kk geelipoika, joka osasi jo eteenmenot ym. sivulle tulosta ja seuraamiskaaviosta puhumattakaan. Meidän kouluttaja sille omistajalle kertoi, että on nähnyt vastaavan tapauksen, joka ei 3 vuotiaana suostunut lähtemään isännän (=kouluttaja) kanssa edes ulos enää, ja kaikki piti alkaa alusta.

Tarkoitan tuolla sitä, että hiljaa hyvä tulee.

Kun Elli oli pienempi niin mulla oli taipumus myöskin tahtomattani painostaa sitä liikaa - eli kumarruin sitä kohti. Tietysti kumarruin, kun koira oli pieni, mutta kumartuminen on aina uhkaavaa, joten Elli paineistui siitä, kunnes Birgitta siitä mulle huomautti ja nykyisin koulutuskentällä yritän kulkea eteenpäin Elliä katsomatta ja selkä suorana, jotta se ei paineistuisi musta liikaa.

Ellillä myös tuo vietti on niin voimakas, että koulutustilanteessa sitä ei pidä hetsata liikaa, muuten se paineistuu pelkästään siitä tilanteesta.

Miten muuten rahoittelet koiraa?

Paras keino ammatti-ihmisten mielestä koiran rauhoittamiseksi on heitellä kasa (huom! ei siis vain yhtä tai viittä) makupaloja koiran eteen, niitä syödessään koira rauhoittuu.

Musta tuntuu, että sä vaan vaadit liikaa etkä saa koiraa pysymään riittävän alhaisessa viretilassa. Olet itse sen verran "täpäkkä" ohjaaja (=nopeita eleitä, käännöksiä, nopea tempo, treenit sisältävät paljon erijuttuja), että koira ei pysy sun mukana, se ei kerkiä käsitellä asioita, kun sen jo pitäisi tehdä jotain muuta. On luonnollista, että on innoissaan, kun on koira, joka on aktiivinen ja halukas työskentelmään, itselläni on ollut valtavan vaikeaa malttaa pitää täysiä lepopäiviä ym. Onneksi mulla työvuorot (iltavuoro) vetää mehuja pihalle ja on pakkohimmannut intoa.

Jotenkin mä en jaksa uskoa, että Juku olisi suoranaisesti herkkä koira sen vähän perusteella mitä sitä olen nähnyt, mutta se on vain mun ajatus. Birgitalla varmaan on jotain järkevämpää ajatusta siitä mitä Juku on/ mistä tuo hysteria johtuu.

Kuulostaa kyllä suunnattoman järkevältä tuo Riitan ajatus. jep, jep

..Mutta muistathan että ne tilanteet jossa Jukun olet nähnyt, ovat olleet leikki/peuhaamistilanteita, jossa koira luonnollisesti käy hieman korkeammalla eikä reagoi asioihin samalla tavalla kuin normaalitilassa.

No mitenkäs teidän muiden koirat? Oletteko te tulleet minkään "ongelmien" eteen mitkä johtuvat teille uudesta koiratyypistä/persoonasta tai jotain?
Kiinnostaisi todentotta kuulla lisää teidän muidenkin omia näkemyksiä/kokemuksia Smile

Viimeinen muokkaaja, Marika pvm Per Huh 20, 2007 1:32 pm, muokattu 1 kertaa

Mun mielestä jokainen koira on yksilö ja helvetin fiksu sellainen!

Nyt pitää muistaa, että E-pentue on vielä nuori ja murkkuikä kolkuttelee. Ne on todella "herkässä" iässä ja "hakee" itseään (vertaa ihmis-teini). Edellisillä koirillani ja nykyisten kanssa olen yrittänyt nuorena vahvistaa niiden egoa ja luoda sellaisen suhteen koiran kanssa, joka kestää kaikki rypyt. (Mun kirjallinen ulosanti on todella HUONO!) Tarkoitan sitä, että kun koira on nuori, leikin sen kanssa paljon, annan sen voittaa, kehun paljon. Kun koira vahvistuu henkisesti eli tulee itsevarmuutta, se kestää paremmin henkisiä kolhuja ja pakotteita. Jos pehmeä koira kokee saaneensa liian kovan henkisen helvetin, autan sen pois tilanteesta, enkä tee siitä numeroa. Näin se samalla oppii, ettei maailma siihen kaadu.

Onni on taipuvan hepuleihin. Hepulit se saa, jos on liian hauskaa. Tästä seuraa käsky + rauha. Treeneissä se on saanut vain pari muistuttavaa avokasta otsikkoon, ekalla kerralla ilme oli, että HÄ? Seuraavalla kerralla vietti vain nousi ja homma jatkui entistä hauskempana.

En tiedä otanko itse liian rennosti ja etenen hitaasti, mene ja tiedä. Uskon kuitenkin, että kun pohjatyö on tehty perusteellisesti, ja koiran annettu kehittää henkistä kapasiteettiaan ja viettikestävyyttä rauhassa, se toimii aikuisena "paremmin". Se mitä jokainen koiraltaan toivoo, on jokaisen oma asia. Halutaanko koiralle tuloksia ja titteleitä mahdollisimman nuorena ja poltetaan koira loppuun vai maltetaanko antaa koiralle aikaa kasvaa ja kehittyä on myöskin jokaisen oma asia.

Mitä Kirppuun tulee.. Luulin sen ihan aluksi olevan herkkis, mutta hoksasin nopeasti, että se yritti viilata linssiin ja se "herkkyys" hävisi sitten siinä. Ainoa hankala, siis tosissaan hankala, tilanne on se, että noutoharjoituksissa Kirppu ei siedä fyysistä kontaktia. Mä voin vääntää kapulan vaikka solmuun sen suussa, kunhan en koske koiraan itseensä. Eikä tämäkään sinällään ole ongelma, koska eihän noudossa koiraan tarvitse koskea, mutta en pysty vahvistamaan koiraa noudosta tottumallani tavalla. Mutta tämä on siis kierrettävissä oleva asia enkä ole varma, että onko kyseessä linssiin viilaus vaiko todellinen paineistuminen, mutta en uskalla asiaan suoraan puuttua, koska jos satun väärään paikkaan tuikkaamaan, niin sen jälkeen ei tarvitse koiralle enää kapulaa edes esitellä.

Vaikka tuntuu pöllöltä, että koira viilaa linssiin esittämällä herkkistä, niin se on kuitenkin mahdollista, itse olen sen nähnyt livenä, niin on vaikea olla uskomatta. Silti en tosin vieläkään oikein saa kiinni ajatuksesta, että mistä se johtuu ja mitä koira sillä pyrkii saavuttamaan.

Kirpun suuren suuri avoimuus on välillä mulle ongelma, koska en ole tottunut noin valtavaan avoimuuteen ihmisiä kohtaan, mutta en pidä sitä avoimuutta itsessään pahana. Aina en vain ihan tiedä, että mikä olisi paras tapa sitä kontrolloida.

Kolmas asia on se, että Kirpulla ei ole inastakaan kunnioitusta mua kohtaan, mutta silti se toimii arjessa ja kentällä hyvin, mikä on sinänsä musta aika jännä asia ja pompsahtaa ehkä joskus nenille, mutta en kyllä ala koiraan kunnioitusta myöskään mättäämään.

Mulla on sama ongelma kuin Marikalla, eli en ehdi kertoa kaikkea, mitä ajattelen ja siksi aina lyhentelen ja sitten mut ymmärretään väärin Sad

.

Tässä kun kuitenkin työn lomassa yrittää näitä keskustelupalstoja katsella (mulla kun ei VIELÄKÄÄN ole kotona nettiä) niin aika on rajallista.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
Mä meen Ellin kanssa nukkumaan.

Hyvä! Mehän saatiin jo keskustelua aikaseksi!

Nyt vien taas aihetta hieman sivuraiteille Embarassed

: