SONORIAN - KASVATTAJAHAASTATTELU SAKSANPAIMENKOIRALEHDESSÄ 1/2006

1. Milloin ja missä tutustuit rotuun? Ensimmäinen koirasi?

- Oikeastaan tutustuin rotuun kunnolla vasta ensimmäisen oman koirani
kautta vuonna 1990. Olin haaveillut koirasta niin kauan kuin muistan,
mutta lapsuudenkotiini ei allergian takia sellaista koskaan otettu.

"Koiramaisen" elämän aloitin kuitenkin jo 7-8 -vuotiaana ulkoiluttamalla
naapureitten ja tuttavien koiria. Ennnenpitkää koiraharrastuksen
vuosittaisiksi kohokohdiksi muodostuivat Messukeskuksen koiranäyttelyt,
joissa olin parhaan ystäväni kanssa jokatalvinen vieras. Mukaan
varattiin aina koko päivän eväät, ja niiden kanssa sitten istuttiin
tiiviisti toko-kehien laidoilla. Siihen aikaan rotuvalikoima toko:ssa oli paljon
monipuolisempi kuin nykyään, ja mukana Messarissa olivat myös alemmat
luokat, joten mukaan mahtui kaikenlaista hauskaa nähtävää.
Koirien näyttelyttäminen ei siis silloinkaan kiinnostanut minua, vaan
jokin ihmisen ja koiran välisessä yhteistyössä on aina ollut se "minun
juttuni".

Saksanpaimenkoiran hankkiminen tapahtui niin, että olin tarkkojen
etukäteistutkimusten perusteella laatinut listan minulle mahdollisesti
sopivista roduista, ja vein sitten poikaystäväni (nykyisen mieheni)
kerran Messarin näyttelyyn esitellen hänelle nämä vaihtoehdot.
Seurattuamme jonkin aikaa saksanpaimenkoiria mikään muu rotu ei meistä
enää sen jälkeen "tuntunut miltään", ja näin rotu oli valittu.

Nasse (Vincos Natz) tuli perheeseen siis v.1990, ja sen kanssa
touhusinkin sitten heti kaikkea mahdollista koulutukseen liittyvää.
Lajeja riitti (ja riittää edelleen...), joten välillä tavasin innolla
erilaisia koulutusoppaita ja koesääntöjä, ja sitten taas kokeilemaan...
Onneksi Nasse oli lahjakas koira ja antoi hyvin anteeksi ensikertalaisen
töppäilyt.

Kilpaurheilua muutenkin harrastaneena innostuin tietysti joksikin aikaa
myös koiran kanssa kilpailemisesta oikein todenteolla. 2,5 vuoden ikään
mennessä Nassella olikin jo koulutustunnukset YK3, HK2, JK2, VK2,
raunioilta peruskoe, TOKO VOI ja AGI 1. Tilanne tosin karkasi sikäli
vähän käsistä, että loppujen lopuksi kävimme enää vain kisoissa, ja
harjoittelu meiltä jäi opiskelu- ja muiden kiireiden takia kokonaan -
tai ehkä myös siksi, että kilpaileminen oli paljon jännittävämpää kuin
harjoittelu. No, tilanne on nyttemmin "korjaantunut" painottuen sitten
taas enemmänkin siihen toiseen suuntaan...

Nasse osoittautui vuosien varrella todelliseksi kultakimpaleeksi sekä
koulutuksellisesti että terveydeltään. Tänä selkäongelmien aikakautena
ei esim. ole ihan itsestäänselvää, että koiran selkä on vielä
10-vuotiaana kuvattaessa täysin terve, ja että se 12-vuotiaana
suorittaa puhtaasti kaikki agilityradan esteet. Nasse oli myös
pitkäikäinen, kuten moni muukin koira suvussaan. Toivon kovasti, että
nämä ominaisuudet säilyisivät myös Nassen jälkeläisissä ja tulevissa
sukupolvissa!


2. Mitkä ovat mielestäsi nykyisen kotimaisen saksanpaimenkoirakannan
vahvuudet ja heikkoudet?

- Jalostuksellisesti (geenipoolin laajuutta ajatellen) rodun
kohtalaisen suuren vuosittaisen rekisteröintimäärän pitäisi olla yksi
vahvuus, mutta sitä ei eri syistä oikein päästä hyödyntämään.

Suuri vahvuus Suomessa on se, että täällä ollaan erittäin kiinnostuneita
rodun terveydestä ja myös sen dokumentoinnista. Nyt pitäisi vielä
pikapikaa saada aikaiseksi ns. avoin terveysrekisteri: julkinen
"vikalista" johon omistajat voisivat ilmoittaa koiriensa tietoja.
Joillakin muilla roduilla tällainen jo on (esim. akitoilla eräiden
autoimmuunisairauksien ja mäyräkoirilla selkäsairauksien välttämiseksi).
Sen avulla kasvattajien ja myös pennunostajien olisi helpompi selvittää
erilaisten perinnöllisten vikojen ja sairauksien todennäköisyyksiä
pentueissa.

Saksanpaimenkoiran käyttöminaisuuksien katoamisesta en ole enää niinkään
huolissani. Suunta on selvästi parempaan päin, ja harrastajan on
helpompaa löytää koira mielenkiintoisesta yhdistelmästä kuin esim. vielä
90-luvun loppupuolella.


3. Mikä merkitys käyttökokeilla on rodulle? Mitä mieltä olet MH-kuvauksesta?

Käyttökokeet, suojelukoe etunenässä, ovat ainakin tällä hetkellä minulle
tärkeitä ennenkaikkea jalostusmateriaalin etsimisessä. Esim. BSP:ssä
pääsee yhden viikonlopun aikana vertailemaan lukuisten eri linjoista
olevien koirien suorituksia ja näin tutustumaan erityyppisiin koiriin.
Käyttökokeet ovat myös koko oman koiraharrastukseni perusta, koska
koesäännöt asettavat tavoitteet päivittäiselle treenaamiselle.

Luonnetesti tai MH-kuvaus ovat keino saada perustietoa joistakin koiran
ominaisuuksista, vaikka esim. koiranpito-olosuhteet aina vaikuttavatkin
jonkin verran testin lopputulokseen. Varsinkin niitä koiria, joita ei
kouluteta kokeisiin, haluaisin testattavan, koska silloin niistäkin
saataisiin edes jotain dokumentoitua tietoa.

Olin muutama vuosi sitten luennolla, jossa ruotsalainen genetiikan
professori Per-Erik Sundgren kertoi, miten MH-testin tuloksia tutkimalla
on selvitetty eri luonteenominaisuuksien periytyvyyttä. Erityisen
mielenkiintoista oli havaita, miten merkittävästi tiedon luotettavuus
lisääntyi, mitä enemmän yksittäisten koirien jälkeläisiä oli testattu.
Mielestäni joidenkin testiosioiden toteutus kyllä hieman ontui, ainakin
luennolla nähdyn videon perusteella, mutta tutkimustulokset kuitenkin
näyttivät osoittavan, että luonteenominaisuuksia ja myös niiden
periytyvyyttä pystyttäisiin testin perusteella arvioimaan.


4. Mikä kohta mielestäsi rotumääritelmässä on se tärkeistä asioista
kaikkein tärkein?

"Käyttötarkoitus: Monipuolinen käyttö-, paimen- ja palveluskoira."
Tämä sisältää myös kaiken tarpeellisen terveyteen, fysiikkaan ja
luonteenominaisuuksiin liittyvän. Monipuolisuuden vaatimus mahdollistaa
myös kasvattajien ja käyttäjäryhmien erilaiset painotukset koirien
käyttöminaisuuksien suhteen.


5. Millä perusteella valitset uroksen nartullesi?

Uroksia käyn etsimässä vuosittain Saksassa. Näin on mahdollista löytää
käyttöönsä parhaat mahdolliset, omille nartuille juuri ne sopivimmat
urokset.

Suomalaisista uroksista etsin sopivia ensin alustavasti niiden
kuvaustuloksista laatimani tilaston perusteella. Uroksen sisaruksista
mieluiten kaikkien on oltava kuvattuja, ja mahdollisimman hyvin
tuloksin. C-lonkat luokittelen omissa tilastoissani jo sairaiksi, vaikka ne virallisesti
saksanpaimenkoiran kohdalla ovat "terveet". Myös jokainen kuvaamaton
koira on tilastossani "sairas". Sen jälkeen otan kiinnostavista
uroksista tarkemmin selvää. Haluan myös aina nähdä ne
koulutus-/ koeolosuhteissa. Arvostan ohjattavia koiria, joiden kanssa ei
tarvitse hakata päätään seinään. Hirveän kovista ja liian itsenäisistä
koirista en pidä, vaan koiran pitää olla helposti koulutettavissa ja
nopea oppimaan.

Terveystilanteen optimoimiseksi uroksen on aina oltava vähintään
6-vuotias, mutta mieluiten vieläkin vanhempi. Sen tulee silloin
edelleen olla hyvä liikkumaan (kova juoksemaan, hyvä hyppäämään,
liikeratojen oltava vapaat). Nuoria "muotiuroksia" en käytä, koska
monet sairaudet tulevat ilmi vasta keski-iässä. Kun uros on hieman
iäkkäämpi, myös sen sisarusten ja mahdollisten aiempien jälkeläisten
terveystilanne saattaa kertoa paljon suvun terveysrasitteista. Tähän
mennessä käyttämieni urosten ikähaitari on ollut 6-10 vuotta.
Luonteeltaan uroksen on oltava sosiaalinen, hyväntahtoinen ja työintoa
täynnä. Lisäksi sen on muilta ominaisuuksiltaan täydennettävä narttua
mahdollisimman hyvin.

Käytän vain uroksia, joista itse todella pidän. Ne antavat itsestään
tasapainoisen vaikutelman, ja niiden työskentelyssä ja olemuksessa on
jotain erityisen sykähdyttävää. Uroksella täytyy olla molemmat
viettialueet, mutta aggressioalue ei saa tulla korostetusti esiin.
Arvostan kuitenkin koiraa, joka haukkuu koe- ja harjoitustilanteissa
hyvin ja riittävän painostavasti.

Kun sopiva uros löytyy, tarkistan ensin, että yhdistelmästä tulee
ulkosiitos. Terveystaustat selvitän sen jälkeen mahdollisimman hyvin,
mutta kuulopuheita en juurikaan kuuntele, koska sellaiset ovat
osoittautuneet omallakin kohdalla jo sen verran vääriksi. Aina tietoja ei
ole ollut mielestäni riittävästi saatavilla, jolloin olen jättänyt ko.
uroksen käyttämättä.

Joskus tulevaisuudessa voisin kuvitella käyttäväni myös sellaisia
ominaisuuksiltaan hyviä suomalaisia uroksia, joilla ei juurikaan ole
meriittejä, mutta jotka ovat esim. selkeästi terveistä/pitkäikäisistä
suvuista. Tällaisten koirien löytäminen tosin edellyttää "suusta suuhun"
-menetelmää, koska niiden omistajat eivät välttämättä ole
aktiiviharrastajia.


6. Mitä kasvatusperiaatteita sinulla on?

Pyrin ajattelemaan aina ja kaikessa koirien parasta. Tärkeää on myös
omien koirien hyvinvoinnista huolehtiminen "kehdosta hautaan", ja pyrin
tinkimään niille annettavasta ajasta niin vähän kuin suinkin.
Tarhakoirien pitäminen ei sovellu ajatusmaailmaani ollenkaan.

Tavoitteeni on kasvattaa koiria, joiden kouluttaminen on nautinto, mutta
joiden kanssa olisi ilo elää myös arkipäivää. Sovellan uusinta saamaani
tietoa, mutta en lähde mukaan kokeiluihin, joita en pysty riittävän
pitävästi perustelemaan itselleni. Toiminta ja tiedon jakaminen
kasvatustyöstä on mahdollisimman avointa.

En puutu kasvattieni elämään sen kummemmin, vaan koska koirat ovat
omistajiensa omia, heidän päätettävissään ovat myös kaikki koiraan liittyvät
asiat. Itse olen apuna ja annan vinkkejä aina tarvittaessa.


7. Millä perusteella jätät narttusi käyttämättä?

Ensimmäinen karsinta tehdään jo ennen luovutusikää. Valitsen joka
pentueestani jalostukseen sopivimman nartun, ja usein sille myös
"varakoiran", jotka sitten myyn jalostusoikeudella. Valintakriteereinä
pidän pelkästään luonteenominaisuuksia (en esim. väriä tai karvanlaatua),
jotka selvitän tarkkailemalla ja testaamalla pentuja paljon. Etsin
ominaisuuksia, jotka tekevät koirasta paitsi hyvän harrastuskoiran, myös
tasapainoisen jalostusyksilön.

Aikuistuttuaan koira saattaa pudota jalostuksesta esim. terveyssyistä,
tai ellen löydä sille sopivaa urosta. Omat nartut jätän pois
jatkojalostuksesta, ellei niiden ensimmäinen pentue jostain syystä vakuuta.


8. Mitä sinulle merkitsee maininta "fyysisesti ja psyykkisesti terve koira"?

Koiraa, joka pystyy menestyksellä toteuttamaan vastauksessa n:o 4
mainitut asiat, on tehtäviinsä helposti koulutettavissa ja
oikeanlaisella kasvatuksella kaikinpuolin helppo ja luotettava koira
myös arkielämässä.


9. Jos vertaat ensimmäistä jalostusnarttuasi ja nykyisiä koiriasi, mitä
eroja niissä on?

Ensimmäinen jalostusnarttuni on myös "nykyinen koirani" (se on vasta
6-vuotias), joten ihan kauheasti ei siis ole ehtinyt vielä tapahtua -
eikä ole tarkoituskaan, koska haluaisin säilyttää niin monet sen
ominaisuuksista. Pienikokoisempia nämä "uusimmat" kyllä ovat.
Itsevarmempia myös. Eivät ehkä ihan yhtä kauniita... Temperamentti,
kaksiviettisyys, voimakkaat viettialueet, työhalu, ohjattavuus ja kyky
liikkua ovat säilyneet hyvin.


10. Mikä on ollut parasta mikä pahinta kasvattajanurallasi?

Ei pahinta, mutta aika hullua on ollut huomata, kuinka joidenkin mielissä
pelkkä "kasvattaja"-titteli saa aikaan sen, että rehdeistä
koiraharrastajista tuleekin yhdessä yössä (narttu astutettu
edellisenä päivänä) pennunostajia huiputtavia, sairaita koiria
tarkoituksella tuottavia henkilöitä, joilla vilkkuu vaan dollarinkuvat
silmissä...

Pahinta on ehkä ollut löytää niin paljon negatiivisia piirteitä liian
monista koirien parissa pyörivistä ihmisistä. Harrastamisen ilo ja se,
miksi eläviä olentoja alunperin perheeseen hankitaan, tuntuu aika
monelta kokonaan unohtuneen.

Parasta on ollut tosi moni asia! Olen saanut jo niin paljon enemmän kuin
toivoinkaan. Ihan uskomaton onni oli heti aluksi se, että sain itselleni
Nassen kaltaisen "superkoiran". Kasvattaminen lähtikin alunperin
liikkeelle siitä, että halusin vain itselleni Nassen pojan hyväksi
harrastuskoiraksi, mutta nyt minulla on Nassen jälkeläisiä kotona jo kolmessa
polvessa! On ollut hienoa saada tavata myös matkan varrella todella
upeita koiria, joiden pelkkä näkeminen jo nostaa pulssia!

Jos puhutaan käytännön kasvatustyöstä, niin todella hienoa on ollut se,
että narttuni ovat tiinehtyneet joka kerta, tiineydet ovat sujuneet
hyvin, ja pentueet ovat olleet sopivan kokoisia. Niitä parhaita hetkiä
on myös aina katsella 4-viikkoisia pentupalleroita, jotka määrätietoisesti
tinttaroivat menemään tuossa terassilla. Ja ehkä ihan kaikkein
parasta on se, että kasvateillani on niin uskomattoman hienoja
omistajia. He ovat paitsi ihania ihmisiä, niin myös hoitaneet ja
ruokkineet koiransa niin hyvin, että kasvattieni tähänastiset
terveystilastot ylittävät kaikki odotukseni! Kaikki ovat myös käyneet
minua matkan varrella tapaamassa ja treenailemassa yhdessä, joten olen
päässyt hyvin näkemään kasvatustyöni tuloksia!


11. Onko sinulla esikuvaa toisissa kasvattajissa ja millä perusteella?

Olen kysynyt matkan varrella neuvoja useammaltakin kokeneelta
kasvattajalta, myös muiden rotujen parista, ja he kaikki ovat
saavuttaneet kasvatustyössään asioita, joihin itsekin
haluan pyrkiä.